Tuulta siipien alle (Espanja, maalis-huhtikuu 2011)

Vuonna 2011 opiskelin viimeistä vuotta datanomi-linjalla, kun eteen aukeni mahdollisuus lähteä suorittamaan viimeistä harjoittelujaksoa ulkomaille. Englannin opettaja suositteli suomalaisillekin tuttua Fuengirolaa Espanjan Aurinkorannikolta. Siellä oli suomalaisvenäläinen firma, jonne menin säätämään asiakasrekisterien parissa. Reissu hirvitti ja pelotti etukäteen, halusin viime metreillä jopa perua koko lähdön. Enhän ollut koskaan aiemmin käynyt yksin ulkomailla, taakkana painoi huono itsetunto ja pelko, etten selviä yksin vailla kielitaitoa. Osasin toki englantia, mutta espanjantaitoni rajoittui sanoihin ”hola, adios, gracias, que tal, buenos dias, cafe con leche por favor, uno/dos/tres/quatro/cinco/seis”. Kaikki meni kuitenkin hyvin.

Fuengirolan ranta-alue jatkuu kilometrikaupalla.

Auringonlaskuja oli kiva ihailla parvekkeelta tai huoneen ikkunasta.

ARKI COSTALLA

Tutustuin etukäteen muistaakseni espanja.org-palstalla suomalaiseen nuoreen naiseen, joka niin ikään etsi tietoa ja kontakteja Fuengirolasta. Kirjoiteltuamme hetken, selvisi, että olimme menossa samaan firmaan harjoitteluun! Anni meni viikkoa aiemmin Aurinkorannikolle, joten hän tuli toisen harjoittelijan kanssa minua Malagan kentälle vastaan. Heti alusta lähtien meillä synkkasi hyvin ja tunsin oloni helpottuneeksi uudessa maassa. Vuokrasin kämpän suomalaisen naisen omistamalta firmalta, ja muutin Los Bolichesin alueelle. Asunto sijaitsi 11. kerroksessa ja näkymät parvekkeelta avautuivat sekä merelle että Mijasin vuoristoon. Olin innoissani. Työpaikalle oli matkaa viiden minuutin kävelyn verran.

Asuntoni sijaitsi Los Bolichesin kaupunginosassa.

11. kerroksesta oli myös ihan kivat näkymät.

Espanjan hintataso yllätti, eikä siellä ollut kovin paljoa edullisempaa kuin Suomessa. Maksoin ”suomalaislisän” vuokrasta, ja kuukausihinnaksi tuli sähkön ja veden kanssa muistaakseni 570€. Koulu maksoi lennot, muttä eläminen oli hoidettava omasta pussista. Asunnossa oli kolme makuuhuonetta, olohuone, keittiö ja tilava parveke. Asuin kahden muun suomalaisen nuoren naisen kanssa, mutta emme olleet juurikaan tekemisissä. Toinen tytöistä oli suurimman osan ajasta huoneessaan ja toinen oli ravintolassa harjoittelussa ollut bilehile, joten meillä ei ollut mitään yhteistä. Asunnossa oli huonot äänieristeet ja naapurista kantautui usein yömyöhään jatkunutta espanjalaisen tyylin mukaista ilakointia ja meteliä. Mutta vaikka arvostankin hiljaisuutta, tottui espanjalaiseen elämänmenoon aika nopeasti.

Aurinkorannikon kämpissä on usein kosteusvaurioita, ja jouduin valittamaan omasta kämpästäkin pari kertaa. Sain toisella viikolla keuhkoputkentulehduksen, mistä epäilen juuri seinissä ollutta mustaa hometta. Vuokranantaja kävi vain pyyhkimässä homeet seiniltä ja vähätteli asiaa. Kaduilla saattoikin nähdä espanjalaisen naisen suuren Lejia-pullon kanssa. Kyseessä on kloritti, jolla paikalliset pyyhkivät homeen tahrimia pintoja. No, tapansa kullakin. Mutta jos olet allerginen tai astmaatikko, ei kannata lähteä reissuun ilman lääkkeitä. Myös työkaverini sairastui omassa kämpässään ja joutui käymään sairaalassa pahan keuhkoputkentulehduksen takia.
Muuten asunto oli ihan kiva ja viihdyin omassa huoneessa dataillen.

Kadut oli hiljaisia siestan aikaan.

Kävin muutaman kerran ulkona syömässä, mutta pääasiassa tein ruokaa itse kämpillä. Ruokaostokset tein pääosin Mercadonassa, joka on kattava isohko päivittäistavarakauppa. Joskus kävin myös pienemmissä putiikeissa ostamassa jotain pientä, kuten tuoreita hedelmiä. Pullovettä en ostanut, vaan join hanasta saamatta mitään mahaoireita. Monet välttelee turhaan Los Bolichesin vettä, mutta tietääkseni se on ihan puhdasta, joskin jotkut valittavat kalkin mausta. Työporukan kanssa kävimme joka päivä lounaalla, ja suosikkiravintolamme oli suomalaisen Juha Willmanin pitämä Witi. En tiedä, onko ravintolaa enää olemassa, mutta tuolloin sieltä ainakin sai maukkaita keittolounaita. Aamupalan ostin joka päivä työpaikan naapurista, ja näin rutiinien orjana oli suosikkipurtavani melkein aina sama: kahvia ja ”bikini” eli grillatut kolmioleivät. Joskus kävimme työporukalla syömässä paellaa, mutta itse en siitä erityisemmin välittänyt. Eräänä perjantaina menimme tapaksille, joita sai muutamalla eurolla. Kävimme työkavereiden kanssa myös hohtokeilaamassa, mutta ilta päättyi siihen, että porukka alkoi dokaamaan, joten lähdin kämpille kesken illan.

Laiturilta.

TUTUSTUMISTA YMPÄRISTÖÖN

Suurimman osan vapaa-ajasta vietin yksin kierrellen Aurinkorannikkoa. Malagasta Fuengirolaan kulkee kätevä junayhteys, minkä varrella on lukuisia pieniä asutuskeskuksia. Myös rantaa halkova Paseo Marítimo tuli kuljettua päästä päähän. Paseolla matkaa Castillo Sohaililta Carvajalin alueelle kertyy noin kuutisen kilometriä. Yhtenä viikonloppuna kävin tutustumassa Sohailin linnaan. Linna on rakennettu vuonna 956 ja turistinähtävyydeksi se muutettiin 2000-luvulla. Espanja oli aikanaan arabialaisten valloittama, ja linnan puolustustarkoituksiin rakennutti tämän kauden aikainen Umaijadi-dynastian ensimmäinen kalifi Abd ar-Rahman III. Etelä-Espanjassa on muutenkin nähtävillä arabien vaikutus esimerkiksi itämaisissa koristelaatoissa ja joissain paikannimissä (esim. Al-haurín ja Al-máchar). Linnan pihalla on lisäksi roomalaisten valtakunnan aikaisia raunioita, jotka ovat levänneet Aurinkorannikon maaperässä 300 eaa. lähtien.

Castillo Sohail.

Ikivanhat roomalaiskylän rauniot.

Erään toisen viikonlopun kulutin ottamalla bussikyydin Fuengirolan pohjoispuolella sijaitsevaan Mijas Puebloon. Bussilippu oli muutaman euron ja kyyti lähti Fuengirolan bussiasemalta. Matkalla näkyi kuivaa maalaismaisemaa ja viljelmiä. Perille päästyäni en tiennyt mitä tekisin. En halunnut jäädä muiden turistien sekaan kylälle, vaan lähdin kävelemään maantietä pitkin ylemmäs vuorille. Mijas Pueblo sijaitsee 428 metrissä, mutta sen takana kohoava Sierra de Mijas kohoaa 1150 metriin. Maantieltä pääsikin poikkeamaan vaellusreiteille, joita lähdin seuraamaan. Valittavana oli useampia eri reittejä, mutta patikoin vaan summamutikassa ja katsoin mitä eteen tulee. Taisin kiivetä vain johonkin päälle 600 metriin, joten huippua en valloittanut, vaikka retki kestikin useamman tunnin mutkitellessaan rinteiden lomassa. Päädyin tasanteelle, josta oli uskomattomat maisemat Aurinkorannikon ylle. Oli kaunis kesäpäivä, Välimeri kimmelsi auringossa, eikä muita ihmisiä näkynyt missään. Olin vuonna 2011 pahasti masentunut ja itkin monesti Espanjassakin kämpillä, mutta tuona hetkenä muistan kokeneeni puhdasta onnellisuutta. Otin paljon kuvia ja huokailin maiseman kauneutta, kunnes havahduin siihen, että ympärilläni alkoi lennellä ampiaislauma. Lähdin juoksemaan tukka putkella alas kapeita polkuja. Polku oli paikoittain vain ehkä 30cm leveä ja vieressä oli syvä pudotus rotkoon, mutta en tajunnut pelätä putoamista. Ampiaiset jäivät taakse ja jatkoin matkaa rauhallisemmin.

Eroosio oli näkyvää.

Pilvimetsiä Sierra de Mijasin rinteillä.

Mijasin kylä ja sen alapuolella Fuengirola. Täällä sain ampiaiset perääni.

Polut oli välillä suht kapeita ja viettäviä.

Jossain vaiheessa sain päähäni lähteä pois polulta ja kiivetä vuorenrinnettä ylöspäin juurista ja kivistä tukea haroen. Yhtäkkiä huomasin olevani lähes pystysuoralla seinämällä, mistä en pystynyt enää perääntymään. Eikun tarrautumaan puun oksiin ja juurakoihin ja hilaamaan itseäni ylemmäs samalla kun irtohiekka valui kenkien alla. Hetken aikaa kavuttuani sain otteen kivisestä tasanteesta ja vedin itseni ylös. Olinkin saapunut vahingossa pienelle valkoiselle kirkolle, jossa oli turistilauma ottamassa kuvia. Hieman ihmiset tuijottivat, kun ilmestyin tyhjästä heidän eteensä. Kirkko ei kiinnostanut, joten lähdin polkua pitkin takaisin alas. Vasta alhaalla huomasin kyltin, missä kiellettiin poikkeamasta poluilta, koska vuoristossa oli eroosiovaara. Olin onnekas, etten vahingoittanut luontoa eikä mitään käynyt itsellenikään. En nimittäin ollut ilmoittanut kenellekään lähteväni päiväreissulle, joten tuskin kukaan olisi osannut minua etsiä Mijasista, jos olisin pudonnut rinteeltä ja loukkaantunut. Vielä enemmän olisi kaduttanut, jos olisin aiheuttanut maanvyörymän. Nykyään suhtaudun hieman järkevämmin seikkailuihin..

Vuoristoreissun jälkeen menin kuljeskelemaan Mijasin kaduille, kävin syömässä ja vierailin paikallisessa taidekaupassa. Hintataso oli roimasti korkeampi kuin Fuengirolassa ja se näkyi myös ravintoloiden hinnoissa. Ruoka oli kuitenkin hyvää ja kylä todella kaunis kapeine kujineen ja valkoisine rakennuksineen.

Tämän reunan takaa kiipesin ihmisten ilmoille.

Mijasin valkoinen kylä on valittu muutama vuosi sitten Espanjan kauneimmaksi.

TURVALLISUUDESTA

Hirveästi en reissullani maannut auringossa, eikä maalis-huhtikuussa vielä ollut kovin lämmintä. Vaeltelin kyllä rannoilla yksinäni ja kuvailin. Jossain vaiheessa täysin out of nowhere joku rändom irtokoira hyökkäsi rannalla jalkaani, mutta onneksi oli farkut jalassa, niin pohkeeseen tuli vain mustelma. Sain koiran hätistettyä kimpustani potkimalla hiekkaa sen päälle (että sori vaan koiru).
Jälleen kerran olin rannalla muistaakseni kahvilla, kun viereisestä pöydästä joku känni-britti alkoi huudella jotain. Kun en noteerannut äijää mitenkään, niin sain haukut niskoilleni. Paseolla oli todella paljon marokkolaisia kaupustelijoita, jotka huutelivat usein perään, mutta jatkoin vain matkaani. Laittomien siirtolaisten takia oli myös syytä pitää henkkarit aina mukana, koska poliisi saattoi milloin vain kysellä niitä. Jonkun verran oli jo tuolloin kodittomia ihmisiä kadulla kerjäämässä, joillekin annoin muutaman euron ja vaihdoin jokusen sanan. Muistan ainakin keskustelun vanhemman äijän kanssa, joka oli menettänyt toisen jalkansa moottoripyöräonnettomuudessa aikanaan. Eräs kadunmies puolestaan oli harva se päivä Mercadonan edessä koiransa kanssa pyytämässä tupakkaa ja rahaa. Nykyäänhän Costalla on suuri joukko suomalaisia kodittomia, jotka ovat huonosti menneiden työkuvioiden tai liian päihteilyn seurauksena päätyneet laitapuolen kulkijoiksi. Surullista sinällään, mutta jotenkin niin perin suomalaista..

Eräänä iltana taas sain päähäni lähteä Torremuelleen kuvailemaan ja istumaan aallonmurtajalle. Siinä meren äärellä hengaillesani tuli yhtäkkiä pimeää ja päätin lähteä takaisin asemalle odottamaan junaa. Torremuellen asema oli käytännössä vain tyhjä katos, eikä siellä ollut ristin sielua. Vähän ajan päästä paikalle tuli varmaan afrikkalaistaustainen nuori mies pyytämään tulta, mitä minulla ei ollut tarjota. Tyyppi jäi seisoskelemaan viereeni ja tarjosi jotain juotavaa, mistä kohteliaasti kieltäydyin. Mies vitsaili ettei juomassa ole mitään ylimääräistä, mutta koin tilanteen ärsyttäväksi ja yritin ignoorata tyypin. Onneksi juna saapui suht nopeasti, mutta tyyppi seurasi ja istui viereeni kysellen kaikkea. Valehtelin nimeni, asuinpaikkani ja että jään pois Fuengirolan asemalla. Tyyppi vaan yritti kuumottaa ja antoi numeronsa paperilapulla ja pyyteli ulos kielloistani huolimatta. Kun oma asemani (Los Boliches) tuli kohdalle, juoksin nopeasti ulos junasta, eikä tyyppi ehtinyt enää perääni. Revin puhelinnumerolappusen ja juoksin täysiä kämpille välillä taakseni vilkuillen. Olin vähän aikaa kämpillä ja lähdin keskustaan, missä kaverini odottivat. Olin sen verran kuumotuksissa äskeisestä äijästä, että tunsin tuolla hetkellä oloni todella turvattomaksi, vaikka voihan olla, että tyyppi oli loppupeleissä ihan harmiton.

Pimeys laskeutuu nopeasti etelänmailla. Kuva Torremuellen aallonmurtajalta.

Viimeisenä iltana menimme Carvajaliin juhlimaan erään harjoittelijan tupareita ja minun läksiäisiä. Se oli ainoa ilta kun dokasin, ja olin loppuyöstä niin humalassa, että kun lähdimme taksilla Fuengirolaan, en muistanut osoitettani. Taksikuskilla meni hermot ja hän vain heitti minut ulos autosta muiden jatkaessa matkaa keskustaan. Muistan, että minulla oli lompakossa pieni kartta, josta yritin yhdellä silmällä zoomailla asuntoni sijaintia. Kävelin hoiperrellen pitkän matkaa ohi asuintaloni, mutta lopulta pääsin perille – ja luojan kiitos mitään ei tapahtunut! En todellakaan suosittele vetämään kännejä tai sekoilemaan ulkomaan reissuilla, varsinkaan jos olet yksinäinen kulkija. Tuo olikin ainoa kerta, kun olen ollut humalassa ulkomailla, ellei jotain Tallinnan risteilyä lasketa. Nykyään en enää juo juuri ollenkaan edes Suomessa. Aurinkorannikko oli tuohon aikaan vielä ihan ok paikka, mutta nyt siellä on enemmän rikollisuutta ja monet turistit ovat kuulemma joutuneet raiskatuksi. Myös huumeita on paljon tarjolla, kuten varmaan kaikkialla maailmassa.
Lähtöpäivänä ei ollut kovin mukava siirtyä darrassa painavan tavaralastin kanssa lentokentälle, kaiken lisäksi junasta katkesi sähköt puolimatkassa, ilmastointi meni pois päältä eikä ovet auenneet. Pääsin kuitenkin ajoissa kentälle, hikoilin huonovointisena check-in-jonossa ja lopulta kotimatka saattoi alkaa.

LOPPUMIETELMIÄ

Palasin reissusta kotiin itsevarmempana ja itsenäisempänä kuin koskaan. Myös halu lähteä uuteen seikkailuun oli vahvempi kuin milloinkaan aiemmin. Toisaalta tunsin masennuksen syventyneen, koska olin jo ehtinyt tottua vuoristomaisemaan ja siihen vapauden tunteeseen, kun pystyit kävelemään loputtomia rantoja pitkin tai vain tuijottamaan laiturilta pimeää, myrskyävää merta. Sait olla tuntematon kaikkien ihmisten keskuudessa, vaikka se joskus tuntuikin yksinäisyydeltä. Kotiin palatessa ikkunasta näkyi ankea kerrostalomaisema, ulkona oli harmaata ja sateista, ja kouluun piti palata vielä viimeisille viikoille. Suomalaiset tuntuivat apaattisilta ja ilottomilta verrattuna espanjalaisiin, missään ei enää kuulunutkaan musiikki eikä pienessä kotikaupungissani ollut muutenkaan mitään eloa. Lopulta siihen kaikkeen kuitenkin turtui ja arki jatkui samanlaisena, kuin millaista se oli ollut ennen reissua. Mutta tuo aika Espanjassa osoitti sen, että pärjään yksin, sain lisää itseluottamusta ja mielessäni vahvistui ajatus siitä, etten todellakaan halua viettää loppuelämääni Suomessa. Little did I know mihin kaikkialle vielä tulisinkaan pääsemään..

Olen luonteeltani introvertti ja vähän melankolinen ihminen, ja tuohon aikaan kun vielä masennus
puski päälle, niin tykkäsin kävellä rantaan illalla ja katsoa vaahtoavaa aallokkoa, loputonta pimeyttä.
Välillä tunsin oloni todella yksinäiseksi, mutta onneksi lopulta olo muuttui ihan hyväksi, kun aikani
katselin meren loputtomuutta. Kaikesta huolimatta aikani Espanjassa oli ikimuistoinen ja teki todella
hyvää vähän ravistella itseään jalkeille siellä.

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Cilla Maria | From sunset last night to sunrise this morning

Syväluotaavaa matkailua maailman ääriin ja takaisin.

Seuraa blogia Facebookissa
Seuraa Bloglovin'issa