Eurooppa hotellit Matkat

Radisson Sky City, Arlanda

Friday, July 26, 2019

Bildresultat för radisson sky city

 

Meille on muutaman kerran sattunut sellainen tilanne, että lento lähtee niin typerään aikaan, että olemme varanneet huoneen lentokentältä.  Tällä kertaa olemme tilanneet huoneen taas, sillä lennämme Irlannista Tukholmaan tapaamaan äitini ja sitten lennämme yhdessä eteenpäin. Monta kertaa silloin kun tyttö oli paljon pienempi (vaikka pieni on edelleen) ja lento lähti sianpieremän aikaan, varasimme huoneen kentältä ihan siksi että ehtisimme syömään aamupalan rauhassa ja saamaan tytön jonkin verran hereille ja ruokaa hänellekkin napaan ennen lähtöä.

 

Relaterad bild

 

Valinnaksi osuu useimmiten Radisson Sky City. Tämä hotelli sijaitsee lentokenttärakennuksessa ihan lähtöporttien vieressä, joten lähemmäksi ei pääse. Hotellin hinnat voivat joskus olla aika korkeat, joten siksi emme välttämättä varaa tätä kun hätätapauksessa, mutta tiettyinä aikoina voi saada huoneen alkaen 100 €. Normihinnat kuitenkin pyörii 140€ ja 250€ välillä riippuen huonetyypistä ja ajankohdasta.

 

Bildresultat för radisson sky city

 

Huoneet ovat aika räikeitä, mutta on myös vähän neutraalimpiakin huoneita. Muistaakseni viimeksi meille osui sellainen beige tapaus joka oli vähän neutraalimpi kuin yllä oleva huone. Huoneet ovat tilavia ja ikkuna on terminaalirakennukseen päin, eli jos tykkää katsella ihmisiä ja seurata niiden menoja, voi istua ikkunalla ja bongailla matkustajia. Hotelli on tosiaan Sky City puolella Arlandan lentokenttää, joten täältä löytyy ravintoloita ja kauppoja jos haluaa vähän kävellä pitkin kenttää ja fiilistellä ennen lähtöä. Hotellissa on myös sauna ja kuntosali jos haluaa treenata ennen nukkumaanmenoa. Kuntosalin ja saunan käyttö on maksutonta hotellin vieraille.

 

Bildresultat för radisson sky city frukost

 

Radisson Sky Cityn huonehintaan kuuluu yleensä aamiainen, mutta jos on kiire matkaan, vastaanoton vierestä löytyy “Grab & Run” vaunu josta saa maksutta mukaan voisarven tai muffinsin ja kupin kahvia tai teetä. Jos vaan on aikaa aamiaiselle, suosittelen sitä lämpimästi, sillä aamiainen on kattava ja suurin osa tuotteista on luomua. On myös hauska tunne istuskella ja katsella lähtöportille säntääviä ihmisiä samalla kun juo kahviaan tietäen, että kohta itsekkin istuu koneessa matkalla jonnekkin.

Kaiken kaikkiaan pidän tästä hotellista. Ehkäpä sen vuoksi, että kun yövymme täällä, olemme matkalla jonnekkin, useimmiten odotettuun määränpäähän. Ja mikäpä sen hienompi tunne? Näin ollen pakostakin tämä hotelli aina tulee antamaan minulle hymyn suulle. Palvelu on huippua, huoneet hiljaisia ja mukavia, ja aamiainen tip top. Mitä muuta hotellilta tarvitseekaan?

 

Psst: Radisson Blu hotellit ovat aina halvemmat jos ne tilataan suoraan Radissonin omilta sivuilta. 😉

 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.