Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150
lapset

Lapsen suru

Wednesday, September 12, 2018

 

Olemme juuri palanneet kotiin Irlannista ja hautajaisista. Miehen äiti nukkui pois ja näin ollen perheemme jäi Irlantiin pariksi viikoksi paitsi hautajaisia valmistelemaan myös hautajaisten jälkeisiä asioita hoitamaan. Se, mihin en ollut täysin valmis matkalle lähtiessä, oli tyttömme suru. Ajattelin naiivisti, ettei tuollainen kolmivuotias vielä ymmärrä täysin mitä tapahtu, mutta tyttömme on fiksu ja kävikin ilmi että hän suri ja suree aika kovasti.

 

Tämä ei ollut lapselle ensimmäinen kerta kun hän törmää kuolemaan ja kuolevaisuuteen yleensä, mutta tällä kertaa hän on tarpeeksi “iso tyttö” jotta hän työsti asian ihan eri tavalla. Nyt tosiaan selvästi kävi ilmi tytölle, ettei kukaan elä ikuisesti ja että kuolema on todellinen asia. Olen parhaani mukaan yrittänyt vastata tytön kysymyksiin asiasta, samalla kun olen häntä rauhoitellut ettei äiti ja isi ole kuolemassa ihan heti. Tosin haluan vastata totuudenmukaisesti kysymyksiin, joten en ole mistään asiasta valehdellut tai keksinyt juttuja. Luulen, että on tärkeää että sanoo asiat kuin ne on, tietenkään ilman likaa yksityiskohtia. Luin myös jostain, että pitää käyttää “oikeita” sanoja, esim että Nana nyt on kuollut, eikä esim “nukkunut pois” koska lapselle voi muuten tulla pelko että hän ei enää herää jos menee nukkumaan, tai että äiti tai isi ei herää.

 

 

Jotta tyttö ymmärtäisi asian, vertasin kuolemaa siihen, kun tavara menee rikki. Helpointa oli selittää asia tällä kertaa vertaamalla ihmisen ruumista hänen iPadiin. Kerroin, että kun iPad menee rikki ja lakkaa toimimasta, se heitetään roskiin (ok, kierrätykseen mutta ymmärrätte), mutta se ei tarkoita että iPadissä olleet piirretyt, kuvat ja musiikki katoaa, vaan ne ovat edelleen jossain vaikka me ei niitä enää nähdä juuri iPadin kautta. Samalla tavalla ihmisen ruumis “menee rikki”, ja se haudataan, mutta Nana on meillä muistona ikuisesti. En sitten tiedä oliko tämä filosofinen vertaus hyvä vai huono juttu, mutta tyttö ymmärsi yskän ja tyytyi siihen. Suru ei tietenkään hävinnyt, mutta annan hänen surra niin kauan kun surettaa, ja sillä välin tarjoan lohtua kun hän sitä tarvitsee, ja jutellaan asioista kun siihen on tarvetta.

 

Miten teillä on keskusteltu lasten kanssa kuolemasta?

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.