Suomen halki liftaten

sunnuntai, kesäkuu 3, 2018

Kerroin viimeksi miksi suunnitteilla ollut ulkomaanmatka vaihtui kotimaanreissuun ja avasin hieman fiiliksiäni ilmastonmuutosta ja lentomatkustamista kohtaan.

Päätin kokeilla miltä maateitse matkustaminen tuntuu ja kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni kunnolla liftaamista. Sain mukaan reissulle ystäväni Niinan ja liftasimme suomen halki, tai no lähes suomen halki eli Hangon sijaan Loviisasta Nuorgamiin. Tavoitteenamme oli kokeilla liftaamista ja tutustua Lappiin. Liftauskilometrejä kertyi viidelle päivälle lähes 1800 ja reissu oli unohtumaton.

Kerron nyt tarkemmin matkastamme ja mm. siitä missä yövyimme, millaisia kyytejä saimme sekä siitä mitä opimme.

Alkuun liftausreittimme:

Loviisa

Koria

Ristiina

Kajaani (yöpyminen)

Rovaniemi (yöpyminen)

Saariselkä

Ivalo

Inari (yöpyminen)

Karigasniemi

Nuorgam !

Utsjoki (yöpyminen)

Rovaniemi (yöpyminen)

& Bussilla kotiin

Päivä 1. 

Aloitimme matkamme kohti pohjoista kotikaupungistani Loviisasta ja otimme ensimmäiseksi etapiksemme Kouvolan. Kävelimme pois Loviisan keskustasta ja suuntasimme Kouvolaan johtavalle tielle jossa aloitimme liftauksen bussipysäkiltä. Liftaushaastemme alkoi ja nauraen heiluttelimme peukaloitamme ohi ajaville autoille. Olin varma, että joka autossa on joku tuttu. #pikkukaupunki

Jo 10 minuutin jälkeen saimme ensimmäisen kyytimme kun ikäisemme tyttö nimeltään Julia pysähtyi eteemme ja ilmoitti olevansa matkalla Loviisasta Kouvolaan. Julia kertoi yrittäneensä liftausta kerran itsekin, mutta hän ei ollut saanut kyytiä minnekkään. Tästä syystä hän halusi nyt itse olla kuskina. Hyppäsimme auton kyytiin ja saimme häneltä vinkin, että meidän kannattaisi jäädä ennen Kouvolaa Korian Abc:lle odottamaan seuraavaa autoa ja sinne sitten jäimmekin.

Matka alkoi nopeammin kuin odotimme ja olimme innoissamme, että pääsimme vauhdikkaasti liikenteeseen. Olimmehan vitsailleet tutuille, että seisoskelisimme vielä viikonkin jälkeen ensimmäisellä pysäkillämme.

Korialla kirjoitimme ensimmäisen kylttimme. Uskoimme, että yksittäisten kaupunkien laittaminen kylttiin olisi rajannut joitain kyytejä pois, niinpä kirjoitimme lapulle POHJOISEEN. Yleinen tavoitteemme kun oli pääästä joka ajolla yhden ja tietyn kaupungin sijaan vain yleisesti kartalla ylöspäin kohti pohjoista.

Kiersimme Korian huoltoasemalle pysähtyneet rekat ja kyselimme kyytejä, mutta kukaan kuskeista ei ollut menossa samaan suuntaan kanssamme tai tilaa oli liian vähän. Niinpä asettauduimme kylttimme kanssa bussipysäkille huoltoaseman risteykseen. Liftasimme 35 minuuttia jonka aikana seitsemän autoa pysähtyi ja kahdeksas osui oikeaan suuntaan meneväksi ollen myös matkalla kauemmas kuin naapurikaupunkiin. Päivän toinen kyyditsijämme oli Espoosta Mikkeliin mökilleen ajava Pirjo, joka iloitsi saamastaan seurasta oltuaan tylsissään ja lähes nukahtamaisillaan. Hänen kyydissään pääsimme 88 kilometrin matkan Ristiinaan.

Kävimme Ristiinan Nesteellä vessassa ja päätimme samalla syödä jotain. Suureksi yllätykseksi nesteen yhteydessä olevasta Rollsista löytyi vegaaniburgerit jotka onnessamme tilasimme. Asetimme kylttimme viereiselle pöydälle siltä varalta, että joku asiakkaista huomaisi sen. Laiskaako?

Mahat täysinä siirryimme kävellen huoltoasemalta Mikkeliin suuntaavalle tielle ja jäimme jälleen bussipysäkille. Seuraavaa kyytiä valmistauduimme odottamaan pidempään, tavoitteenamme löytää kyyti Varkauteen asti. Niina asettautui peukalonsa kanssa pysäkin eteen ja minä heiluttelin kylttiämme vähän taaempana.

Ei mennyt kauaakaan kun eteemme pysähtyi auto ja mies ratissa naureskeli kyltillemme. Kysyimme minne hän oli matkalla ja saimme vastaukseksi, että Kajaaniin. Siis kajaaniiiiiin! Ja hän otti meidät kyytiinsä. Edessä oli yli neljän tunnin ja 356 kilometrin matka kohti pohjoista. En olisi ikinä uskonut, että pääsisimme ensimmäisenä päivänä niin pitkälle ja laitoinkin heti autoon istuttua viestin Kajaanissa asuvalle mummilleni ja ilmoitin tulostamme.

Kuski oli ammatiltaan raskaankaluston kuljettaja sekä liikenneopettaja, niinpä ajo oli ainakin turvallista. Ja juttua riitti koko matkan ajalle. Pysähdyimme Pöljässä, joka oli kuulemma kuskillemme aina välttämätön stoppi kyseisellä matkalla.Perille päästyämme mies vei meidät aivan mummini kotiovelle asti ja jatkoi sitten matkaansa. Fiilis oli hassu! Vasta 8 tuntia sitten olimme Loviisassa ja nyt yhtäkkiä Kajaanissa mummin iltapalapöydässä syömässä vispipuuroa. Mummi oli tapansa mukaan hakenut puuron kylkeen kaupasta Oatlyn kauramaitoa ja vanilijakastiketta. <3

Päivä 2.

Heräilimme rauhassa, söimme ja saimme kyydin vähän matkan päähän kaupungin ulkopuolelle. Toisen päivän tavoitteenamme oli päästä Rovaniemelle, mahdollisesti Oulun ja Kemin kautta. Haaveilimme ääneen miten hauska olisi päästä asuntoauton kyytiin. Ja hupsista vaan, 17 minuutin liftaamisen jälkeen luoksemme pysähtyi asuntoauto.

Kaksi miestä, Hannu ja Esa kertoivat kylttiämme lainaten olevansa matkalla pohjoiseen ja tarkempaa määränpäätä kysyessämme he vastasivat, että Rovaniemelle. Hihkuen hyppäsimme auton kyytiin ja matka alkoi. Kaverukset olivat juuri lähteneet Kajaanista erämessuille Rovaniemelle ja naureskelivat, että toivottavasti olemme puheliasta sorttia. Ja mehän olimme.

Matka sujui nopeasti, yhdellä pysähdyksellä ja kilometrejä päivälle kertyi 336 kilometriä. Päätimme jäädä Rovaniemelle yöksi ja pääsimme siellä asuvien Niinan ystävien Titan ja Minjan luo kylään.

Teimme illalla yhdessä ruokaa ja kävimme piipahtamassa keskustan terasseilla.

Päivä 3. 

Tytöt olivat kattaneet meille upean aamupalapöydänja syötyämme Titta lähti kanssamme tekemään Rovaniemi aktiviteetin jota ei voi jättää väliin eli käymään Joulupukinpajalla. Pukki antoi meille yhteiskuvan kanssaan veloituksetta kuultuaan, että olimme liftanneet Rovaniemelle Loviisasta asti.

Pikaisen kiertelyn jälkeen ja lounastettuamme aloitimme liftaamisen. Koska bussipysäkit olivat osoittautuneet hyviksi liftauspaikoiksi, jäimme odottamaan kyytiä sellaiselle tänäänkin. Kymmenen minuutin jälkeen kuulimme takaamme, eli virallisen tien takana olevan parkkipaikan luota kysymyksen: ”kuinka kauas pohjoiseen olette matkalla?” Mies oli nähnyt kylttimme ohi ajaessaan ja kääntynyt takaisin luoksemme parkkipaikan kautta, hän oli lähtenyt Oulusta ja oli matkalla kotiinsa Saariselälle. Ja sinne hänen kyydissään pääsimmekin, Saariselälle 249 kilometrin päähän.

Saariselän nesteeltä kävelimme lyhyen tauon jälkeen tienlaitaan ja teimme siitä ajallisesti liftausennätyksemme. Saimme kyydin minuutissa! Saariselän työpaikaltaan lähtenyt nainen nappasi meidät kyytiinsä, hän oli matkalla 31 kilometrin päähän kotiinsa Ivaloon. Ivalosta päätimme yrittää vielä ylös päin ja jäimme kaupungin läpi kulkevan nelostien varteen. Autoja oli liikenteessä paljon, mutta moni oli vain kauppamatkalla kaupungin sisällä. Muutamat autot pysähtyivät kertoakseen, että paikka oli hyvä, vaikkeivat itse voineetkaan ottaa kyytiin.

Tunnin liftaamisen jälkeen luoksemme pysähtyi auto jota ajoi suomalainen mies ja jonka kyydissä oli ranskalainen reppureissaaja Nicola. Miehet olivat juuri tavanneet toisensa ivalon lentokentällä ja päättäneet lähteä samalla kyydillä. Pääsimme heidän autollaan Inariin asti.

Nicolalla ei ollut kummemmin suunnitelmia matkalleen, hän vain halusi matkustaa Lappiin. Niinpä hän aloitti liftaamisen kanssamme. Se koitui kuitenkin todennäköisesti illan kohtaloksemme sillä eihän kukaan kolmea kyytiläistä tavaroineen saanut mahtumaan autoonsa. Muutamat autot pysähtyivät, mutta totesivat ettei tilaa ole tarpeeksi. llta meni siis jutellessa ja tienlaidassa seisoskellessa. Aurinko paistoi ja fiilis oli kiva, niinpä ei haitannut vaikka kyytiä ei saatukaan.

Pari tuntia liftattuamme päätimme lopettaa siltä päivältä ja jäädä Inariin yöksi. Aikaisempi kuskimme oli luvannut Nicolalle yöpaikan jos hän ei pääsisi jatkamaan matkaa ja me Niinan kanssa halusimme kokeilla teltassa yöpymistä. Hyvästelimme Nicolan, kävimme kaupassa ja etsimme teltallemme paikan metsässä kulkevan lenkkipolun läheisyydestä. Kokkasimme trangialla ruokaa: härkistä lähikaupasta ja mukaan pakkaamiamme nuudeleita. Ruoan jälkeen asetuimme telttaan.

Olimme ottaneet mukaamme 20 euron festariteltan sillä se oli kevyt ja säätiedotus oli luvannut lämmintä ja selkeää säätä koko reissuviikollemme. Nukahdimme kahden aikoihin ja koska olimme jo pohjoisessa, valoa riitti koko yölle. Valon takia käärin itseni syvälle pimeän makuupussin sisään ja vedin pipon silmilleni.

Päivä 4.

En kääriytymiseni takia oikein kuullut, tuntenut tai nähnyt mitään. Kunnes kuuden aikaan noustessani ylös. Niina teki saman huomattuaan makuupussinsa olevan kostea. Ulkona satoi kaatamalla ja telttamme oli aivan vedessä, emme olleet peittäneet edes katon tuuletusaukkoa ja sadesuojaa ei halpistelttaamme kuulunut. Aivan litimärkinä, mutta nauraen aloimme pakata kastuneita tavaroitamme rinkkoihimme. Vettä oli teltassa niin paljon, että Niina joutui ihan kaatamaan sitä pois.

Suuntasimme läheisen huoltoaseman katoksen alle sadetta pakoon. Paikka oli vielä kiinni ja aukeaisi vasta parin tunnin kuluttua. Mietimme, että mitenhän pääsemme minnekkään tänään sillä kukaan ei ottaisi sateen kastelemia matkaajia autoihinsa.

Toisin kuitenkin kävi. Odottellessamme Nesteen aukeamista muutamat autot kävivät pyörähtämässä aseman edessä ja huomatessaan, että asema oli vielä kiinni he jatkoivat matkaansa. Yksi autoista ajoi ennen yhdeksää eteemme ja mies ratissa kysyi, että ”vasta tännekö te olette päässeet?” Niina muisti, että sama mies oli pysähtynyt eilen Ivalossa toteamaan, että olemme liftaamassa hyvällä paikalla. Nyt hän kertoi olevansa matkalla Karigasniemelle ja ottaisi meidät mielellään kyytiinsä.

Kuski oli myymässä jonkin sortin erävaatteita pohjoisen kaupoille, niinpä hän kiersi muutaman päivän ajan tapaamisissa kaupungeista ja kylistä toisiin. Hänellä oli tämän päivän tapaaminen Karigasniemellä jonka aikana kävimme Niinan kanssa aamupalalla. Mies kertoi jatkavansa Utsjoelle ja menevänsä sieltä seuraavana päivänä Nuorgamiin toiseen tapaamiseen. Meidän tavoitteen kuultuaan hän aikaisti menojaan onnistuneesti päivällä ja pääsimme hänen kyydissään suoraan Nuorgamiin asti! Kilttiä.

Ja siellä sitä sitten oltiin!  Suomen pohjoisimmassa kylässä ja määränpäässämme Nuorgamissa.

Nuorgam on pieni kylä jonka ainokainen kahvilakin oli kiinni, niinpä fiilistelimme hetken maisemia ja söimme eväitä. Nuorgam oli meille lähinnä paikkana vaan se päätepysäkki jossa piipahtasimme, niinpä aloitimme liftaamisen takaisin kohti Utsjokea.

Utsjokelainen mies oli käynyt kaupassa Nuorgamissa ja nappasi meidät parin minuutin liftaamisen jälkeen kyytiinsä. Kävimme perille päästyämme vaihtamassa vaatteet aamun telttapukeista kevyempiin ja istuimme limuilla Pub Rastigaisa nimisessä ravintolassa. Hetken istuttuamme päätimme jatkaa liftausta etelään ja sanoimme heipat pubin omistajalle ja hänen kanssaan terassilla istuvalle porukalle. Ryhmä kyseli mistä olimme tulleet ja mihin olimme menossa ja he toivovat, että jäisimme Utsjoelle viettämään iltaa ja katsomaan Rastigaisaan euroviisuja. Kiitimme tarjouksesta ja kerroimme kuitenkin jatkavamme matkaa.

Liftauspaikalle käveltyämme tulimme siihen tulokseen, että olisi tyhmää lähteä ja katuisimme sitä myöhemmin. Niinpä käännyimme takaisin.

Koska tettamme oli edellisen yön kaatosateen takia vielä märkä emmekä halunneet hotellimajoitusta, yksi seurueen naisista tarjosi meille yöpaikan kodistaan. Riitta niminen nainen otti meidät autonsa kyytiin ja vei kotiinsa vähän matkan päähän. Saimme asunnon vierashuoneen käyttöömme ja istuimme alkuillan Riitan kanssa hänen keittiössään.

Yksi matkani haaveista oli tutustua saamelaisiin ja se nyt kävi toteen. En tiennyt saamelaisuudesta oikeastaan mitään ja kyselin varovasti Riitalta mitä se ylipäätään tarkoittaa. Riitta esitteli upeita saamelaisten juhla-asujaan ja kertoi eri asusteiden merkityksistä. Tietynlaisesta vyön merkistä näkee mm. sen, onko henkilö naimisissa vai ei. Riitta kuten muutkin reissuilla tapaamat painotti sitä, että saamelaisten asut kuuluvat vain saamelaisille ja se, että esim. miss suomet käyttävät vastaavia asuja on väärin.

Riitta kuten moni muukin saamelainen on taitava käsistään. Hän näytti meille mm. miten hän tekee kenkiinsä nyörejä. Ilta oli mielenkiintoinen ja opimme paljon.Utsjoelta pääsee joen yli kävellen siltaa pitkin Norjan puolelle, niinpä teimme Niinan kanssa iltakävelyn rajan toiselle puolelle. Kävelyn jälkeen menimme takaisin Rastigaisaan ja paikan omistaja Vuokko teki meille pizzat illalliseksi. Ihmetellen sitä, että otimme ne ilman juustoa. #vegaaninalapissa.

Istuimme illan ravintolassa ja katsoimme Suomen pelin ja euroviisut yhdessä paikallisten kanssa.

Päivä 5. 

Heräilimme jälleen rauhassa ja kuulimme kun Riitta teki lähtöä jonnekkin. Hän huikkasi ovesta lähtiessään, että keittiössä on valmiina kahvia ja puuroa mustikoilla. Ihanaa.

Pakkailimme aamupalan jälkeen tavaramme kasaan ja päätimme lähteä jatkamaan matkaa. Yleisenä tavoitteenamme oli tosiaan liftata vain Nuorgamiin ja sieltä ”saisimme” tulla julkisilla takaisin kotiin, mutta koska busseja ei äitienpäivänä liikkunut, päätimme yrittää liftaamista.

Matkan jatkaminen oli helpommin sanottu kuin tehty, sillä oli äitienpäivä sunnuntai ja olimme Utsjoella. Olin ennen matkaamme luullut, että Utsjoki on Rovaniemen kaltainen ja kokoinen kaupunki,  olin harvinaisen väärässä. Utsjoki on pienen pieni kunta ja liikenne oli olematonta.

Sää oli aurinkoinen ja ajattelimme, että vietämme hiljaisesta liikenteestä huolimatta päivän tienlaidassa. Eihän se vaatisi kuin yhden kuskin matkalla etelään jotta pääsimme matkaan. Muutamat ohitsemme ajavat autoilijat vilkuttelivat ja näyttivät sormillaan olevansa matkalla vain kylän sisällä. Paikalliset pysähtyivät silloin tällöin koiran lenkillä tai pyöräillessään luoksemme ja tarjosivat majapaikkaa tulevaksi yöksi, sillä emmehän tulisi saamaan kyytiä äitienpäivänä. Potentiaalisin kyytimme olisi ollut rekka joka pysähtyi luoksemme, mutta meille ei ollut tarpeeksi tilaa ja kuski sanoi, että vain toinen meistä mahtuisi mukaan. Niinpä jätimme väliin.

Olimme istuneet tien laidassa kolme tuntia ja päätimme, että liftaisimme hetken päästä kantamuksinemme Rastigaisaan lounaalle. Onneksi kuitenkin odotimme vielä hetken. Ohitsemme oli ajanut tovi sitten auto jonka kyydissä oli kolme nuorta ja paljon tavaraa. Sama auto oli kääntynyt takaisin muutaman kilometrin jälkeen ja palasi nyt luoksemme. Porukka huusi uudestaan kohdallemme tultuaan ikkunasta, että ”kelpaisiko kyyti Rovaniemelle?” Sehän kelpasi.

Paikallinen kaveriporukka oli matkalla Rovaniemelle ja hetken ohi ajettuaan he olivat päättäneet hakea meidät mukaansa ja järjestivät autoonsa tilaa meille ja tavaroillemme. Yksi heistä totesi kanssamme istuessaan, että nyt hänen liftaajapelkonsa oli poissa. Kuskina oleva Iida nauroi, että ei kahta blondia tarvinnut oikeasti murhaajiksi pelätä.

Pääsisimme siis 468 kilometrin matkan Utsjoelta Rovaniemelle yhdellä kyydillä. Ajo oli koko reissun kyydeistä kilometrillisesti pisin eli ennätyksemme ja tunnelmaltaan ehdottomasti hauskin. Huomasimme jälleen, että kun vain toivoi ja sanoi asioita ääneen, ne tapahtuivat. Olimme nimittäin harmitelleet sitä, ettemme olleet päässeet ikäistemme kyydissä kuin vasta kyydillä Loviisasta Korialle.

Oli hauska kuulla saameliasuudesta myös nuorten näkökulmasta. Hekin painottivat samaa kuin Riitta edellisenä iltana: saamelaiseksi synnytään ja heidän kulttuurissaan kasvetaan. Kukaan ei voi heidänkään mukaan vain päättää ryhtyä saamelaiseksi tai pukea heidän vaatteitaan huvikseen. Opimme paljon myös poroista sillä niitä tuli vastaan useita. En ollut ennen tiennyt, että lähes jokainen poro on jonkun omistama ja että omistajan näkee poron korvamerkeistä.

Rovaniemelle päästyämme saimme yöpaikan samojen Niinan tuttujen luota kuin tullessa. Aloimme Niinan kanssa pohtia jopa sitä vaihtoehtoa, että liftaisimme takaisin Loviisaan asti, mutta aikatauluni oli esteenä tälle ja työt Loviisassa kutsuivat. Niinpä olimme yön Rovaniemellä ja otimme seuraavana aamuna Bussit kotiin, Niina kuopioon ja minä Helsingin kautta Loviisaan.

Reissun jälkeiset fiilikset 

Mielikuvissani liftaus on aina ollut vauhdikasta ja mielenkiintoista. Luin kuitenkin juuri ennen matkaamme muiden kokemuksia ja moni sanoi sen olevan puuduttavaa ja tylsää eikä se ole niin jännittävää kuin ajatellaan. Joku oli yrittänyt liftata Lappiin mutta vaihtoi pian juniin ja busseihin koska kyytejä ei tullut. Siksi en odottanut liikoja.

Matka oli kuitenkin juuri niin vauhdikas ja mielenkiintoinen kun olin aina haaveillutkin ja tylsää hetkeä en tuntenut edes Utsjoella odotellessamme äitienpäivän kyytiä. Tiedän, että riippuu tietenkin maasta ja tilanteesta miten kyytejä saa, mutta ainakin tämä ensimmäinen reissu oli mahtava ja tästä on hyvä jatkaa. Aion tulevan kesän aikana liftata mm. mummolaan Pälkäneelle ja syksyllä lähden maailmalle.

Ymmärrän nyt miksi moni on koukussa liftaamiseen ja mikä homman nimi ylipäätään on. Kyse ei ole rahasta ja siitä, että pääsisi vain ilmaiseksi jonkun kyydillä. On mahtavaa kun ei tiedä etukäteen millaiseen kyytiin päätyy ja mikä on määränpää. Ja mikä parasta: liftaus on matkustamista ilman lentämistä.

Sellaisia seikkailuja tällä kertaa,

Senni

<3

 

 

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.