Yksin matkustamisen parhaat puolet

sunnuntai, tammikuu 14, 2018

Toissa kesänä hyvästelin minua lentokentälle saattamaan tulleet ystäväni ja matkani kohti Australiaa alkoi. Vaikka olin jo asunut hetken omillani, tiesin, että nyt olisi ensimmäinen kerta koskaan, kun olisin oikeasti yksin eikä kukaan odottaisi minua.

Olen aina nauttinut yksinolosta vaikka ystävien ja muiden läheisten seura onkin ollut tärkeää. Kuitenkin joissain tilanteissa yksinolo ei tuntunut hyvältä ja vielä kaksi vuotta sitten ajatus, vaikkapa yksin kahvilassa käymisestä, tuntui epämukavalta ja koulun käytävillä itsekseen istuminen oli jollain tapaa aina yhtä ahdistavaa. Kun ystävät olivat ympärillä, kaikki oli paremmin. Pidin omaa satunnaista yksinoloani epämukavana, vaikka toisaalta olen aina ihaillut ihmisiä, jotka tekevät asioita yksinkin. Siis heitä, jotka istuvat kahvilassa itsekseen huokuen itsevarmuutta ja yksinolemisen nautintoa, huolimatta siitä mitä ympärillä tapahtuu. Tiesin, että kyseessä on asia josta voisin oppia nauttimaan. Niinpä yksi ensimmäisen matkani tavoitteista olikin se, että opettelisin nauttimaan siitä. Ja minähän opin. Opin paljon muutakin kuin olemaan itsekseni ja uskon, että moni asia olisi jäänyt hahmottumatta, jos olisin jakanut kaiken jonkun tutun kanssa.

Nyt listaankin asioita, jotka mielestäni tekevät soolona matkustamisesta kokemisen arvoista:

Vapaus

Soolomatkailussa parasta on vapaus. Pääset valitsemaan unenelmiesi matkakohteen ja saat itse valita mieleisen majoituksen, ravintolan ja vaikka kellonajan milloin haluat aamulla herätä. Voit halutessasi muuttaa suunnitelmiasi ja tehdä kaiken aivan päinvastoin kun olit ensin ajatellut. Minulle paras tapa onkin ollut juuri se, että en sen kummemmin edes suunnittele. Matkustaessa yksin voi todellakin mennä fiiliksen mukaan ja tämän huomasin esim. Balkanilla. Saatoin mennä bussiasemalle valmiina lähtemään tiettyyn paikkaan, mutta juuri ennen lähtöä, päättääkin lähteä jopa aivan eri maahan kuin mihin olin alunperin matkalla. Kompromissien tekeminen elämässä on tärkeää ja suotavaa, mutta yksin matkustaessa saa luvan kanssa olla hieman itsekäs ja tunnustella, mikä tuntuu juuri itselle mieleiseltä ja mennä sen mukaan.

Sosiaalisuus lisääntyy

Välillä reissussa ollessani koen olevani jo lähellä muoriani, jolle on ominaista aloittaa bussin istumanaapurin kanssa keskustelu lempiruoasta ja joka kertoilee uimahalllissa saunan väelle menneisyydestään. Soolona matkustaessa on etua siitä, että uskaltaa avata suunsa, jos siis haluaa seuraa ja kohtaamisia. Se ei kuitenkaan aina ole helppoa ja ainakin minulla sen tavaksi saaminen vaati aikaa. Hostelleissa majoittuminen on ollut siitä syystä mieleistä, että siellä moni on aivan vastaavassa tilanteessa kuin minäkin. Usein riittää, että uskaltaa rikkoa hostellin yhteishuoneessa vallitsevan, joskus jäätävänkin, hiljaisuuden ja kysellä vaikka mistä muut ovat kotoisin. Juuri se yksi kysymys on ollut monen ystävyyden alku.

Opit uutta itsestäsi

Yksin matkustaessasi saat aikaa itsellesi ja ajatuksillesi. Voi olla, että et pitkään aikaan jaa asioita kenenkään muun kanssa kuin itsesi. Niinpä alat väistämättä keskittyä tarkemmin siihen, miltä juuri tämä tietty asia sinusta tuntuu ja millaisia ajatuksia ja reaktioita se sinussa herättää. Minulle matkustelussa on maailman näkemisen ohella tärkeintä se, että oppisin enemmän itsestäni. Voin sanoa, että olen hahmottanut itsestäni jo monia juttua, joista en ennen ollut tietoinen. Uskon, että soolona matkustamisesta on ollut hyötyä.

Olen saanut oikeasti ajatella itse, eikä ole tarvinnut miettiä esim. reissukaverin mahdollista mielipidettä, joka saattaisi vaikuttaa omaanikin. Olen oppinut paljon itsestäni myös suhteessa muihin ja tiedostan nykyään paremmin millaisten ihmisten seurassa viihdyn ja kenen kanssa tahdon oikeasti viettää aikaa. Olen myös alkanut hahmottaa mitä ylipäätään haluan elämältäni, minkälaisten asioiden tekemisestä nautin ja mitä kohtaan tunnen paloa. Itsekseen olo on opettanut myös tunnistamaan uudella tavalla omia heikkouksiani ja työstämään niitä.

Mahdollisuus luovuudelle

Yksinolo on tuonut vahvemmin esiin luovan puoleni. En tykkää piirtää tai maalata, jos olen jonkun seurassa ja kirjoituskärpänenkin iskee vasta, kun olen oikeasti yksin ajatusteni kanssa. Yksin matkustaessa luovuudelle on aikaa ja rauhaa.

Opit selviämään tilanteista yksin tai pyytämään apua

Välillä yksin matkustaessa joutuu kamppailemaan käytännön juttujen kanssa yksin. Painavan laukun saaminen junan tavarahyllylle, mekon vetoketjun sulkeminen tai eksyminen keskelle suurkaupunkia voivat saada jonkun kiroamaan yksinäisyyttään ja haikailemaan reissukaveria joka auttaisi. Tilanteet opettavat sinua pärjäämään itsekin, mutta myös pyytämään rohkeammin apua. Ihmisiä kuhisee ympärillämme ja apua voi aina pyytää niin junan kanssamatkustajalta, hostelin huonekaverilta kuin kaupungilla pysäytetyltä ohikulkijaltakin. Usein sitä ei tarvitse itse edes pyytää, vaan joku huomaa ”hätäsi” jopa ennen sinua.

Uudet tuttavuudet

Jos ja kun reissusta haluaa löytää uusia tuttavuuksia, siihen on jatkuvasti mahdollisuus. Majoituspaikat, sohvasurffaus, facebookryhmät ja vaikkapa harrastusporukat ovat helppoja väyliä löytää seuraa. Olen saanut näiden kahden vuoden aikana matkan varrelta lukuisia kavereita ja useita ihania ystäviä. Joku löytyi vapaaehtoispaikan kautta, toinen hostellin, kolmas istahti viereeni kahvilassa ja neljänteen törmäsin junassa. Ja lista jatkuu.

Opit vastuuta

Vapautta riittää, mutta myös vastuuta on otettava. Koen, että olen jo pienestä asti hoitanut hommani hyvin itseksenikin, mutta mm. hajamielisyyden ja yleisen sähläämisen takia tietyissä perusjutuissa on ollut parantamisen varaa. Avaimet ovat aina hukassa, puhelin jää penkille bussista pois hypättyä ja kaverit ottavat aina varmuuden vuoksi esim. matkalippuni huostaansa, koska: ”Senni kadottaa ne kuitenkin.” Yksin reissatessa on pitänyt pakollakin oppia vähän keskittymään. Tai ainakin sitten oppia toimimaan kun sähläys jälleen tapahtuu ja avaimet, puhelin ja liput ovat kadonneet ja oletkin yksin toisella puolella maailmaa.

Pettymyksetkin ovat tärkeä osa matkaa 

Elämässä tulee joskus vastaan tilanteita, jolloin mikään ei tunnu sujuvan ja kaikki tuntuu ikävältä. Yksin matkustaessa vastaavat tilanteet saattavat tuntua vielä monin kerroin vaikeammilta kuin yleensä ja yksinäisyys kolahtaa silloin kovaa. Näiden tilanteiden pelossa ei kuitenkaan kannata jättää sooloreissua tekemättä. Olen oppinut, että juuri vastaavat tilanteet ovat äärettömän tärkeä osa itse matkaa. Ne ovat opettaneet paljon ja ohjanneet muuttamaan niin ajatusten kuin matkankin suuntaa.

Matkaanlähtö yksin jännittää varmasti. Sen ei kuitenkaan kannata antaa estää lähtöä, vaan päinvastoin. Tärkeintä on lähteä reissuun uteliaana ja avoimena. Olkoon kohde mikä tahansa, voin taata, että kaikki näyttää, kuulostaa, tuntuu ja maistuu soolona aivan erilaiselta kuin kaverin kanssa. Eli eikun kadotettavia matkalippuja varailemaan.

Senni <3

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply jossus perjantai, maaliskuu 16, 2018 at 11:32

    Rakastan matkustaa yksin, tehdä mitä halauan. Koska olen introvertti viihdyn hyvin yksin.

  • Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.