Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150

Saapuminen Iraniin ja perheillalliset Tabrizissa

keskiviikko, joulukuu 12, 2018

Unelmamme toteutui! Saavuimme siskoni kanssa Iraniin viikko sitten eli saavutimme liftausreissumme lopullisen määränpään. 37 päivää ja 41 liftattua kyytiä Suomesta Venäjän, Georgian ja Armenian kautta Iraniin ja Tabrizin kaupunkiin. 

Edellisessä kirjoituksessani olimme Armenian Tatevissa. Jatkoimme sieltä matkaamme Meghrin kylään lähelle Iranin rajaa. Pääsimme Meghriin Tatevista kolmella kyydillä, ensin Gorisiin, sieltä Karajaniin ja Karajanista Megriin. Majoituimme Meghrissä Haer B&B majatalossa ja pääsimme viimeisellä liftauskyydillämme aivan sen oven eteen. Kylä on tunnettu hedelmistään ja kun lähdimme saavuttuamme kiertämään kylän katuja joka paikassa tuoksui ihanalta. Persimon kausi oli lopuillaan ja kylän joka nurkka oli pullollaan tätä hedelmää talveksi kuivamaan ripustettuna. Tuntui kuin olisimme saapuneet johonkin aivan eri maahan kuin Armeniaan ja ilmakin oli lämpimämpi kuin muualla aikaisemmin.

Kävimme kiertelyn päätteeksi hakemassa iltapalaa kioskista ja kioskin vanha kauppias innostui suomalaisuudestamme. Hän kertoi aikaisemmin tapaamistaan turisteista ja kutsui meidät visiitille puutarhaansa naapuriin. Hän sulki hetkeksi kauppansa ja lähdimme tervehtimään hänen vaimoaan ja kurkistamamaan heidän pihapiiriinsä.Vaimo oli pihalla keittämässä jotain suurten tynnyrien ympäröimänä. Saimme kuulla, että hän oli tekemässä viinirypäleistä viinaa myyntiin ja tynnyrit olivat täynnä sitä. Kauppias esitteli puutarhan hedelmäpuita joita oli useita: kiiviä, persimonia, omenaa, viinirypälleköynnös ja jopa banaania. Saimme maistaa mm. persimonia joka oli ainakin meidän makuun paljon parempaa näin kuivattuna kuin tuoreena. Pimeän tultua kiitimme ja lähdimme takaisin majatalollemme. 

Lähdimme jatkamaan matkaamme Meghristä heti seuraavana aamuna. Kävelimme Iraniin johtavalle tielle ja aloitimme liftaamisen. Moni paikallinen tarjoutui viemään meidät rajalle, mutta ajattelimme odottaa kyytiä jolla pääsisimme suoraan Iranin puolelle. Jostain syystä rajalla liftaaminen mietitytti. Saimme noin puolen tunnin liftaamisen jälkeen kyydin Iranilaiselta rekkakuskilta joka kertoi olevansa matkalla Tabriziin eli sinne minne mekin. Oli hassua kun ensimmäistä kertaa matkamme aikana meillä ei enää ollutkaan yhteistä kieltä niinpä saimme selville toisistamme lähinnä vain nimet. Rajan edustalle päästyämme sovimme kuskin kanssa, että tapaisimme hänet passintarkastusten jälkeen uudestaan.

Käveltyämme ensimmäisen tarkastuksen läpi oli aika peittää päämme huiveilla ja kävellä Iranin puolelle. Rajalla ei kysytty kuin muutama kysymys koskien Iranissa viipymisemme pituutta ja sitä missä kaupungeissa aiomme vierailla. Päästyämme ulos taksikuskit ja muut autoilijat ryntäsivät luoksemme ja yrittivät saada kyytiinsä. Koitimme selittää, että meillä on jo kyyti valmiina kunhan vain löydämme oikean rekan, mutta koska yhteistä kieltä ei ollut, he jäivät joukolla kummastelemaan sitä miksi lähdimme haahuilemaan rekkojen parkkipaikalle.

Emme tienneet yhtään oliko äskeinen kuskimme päässyt jo etenemään rajalta nopeammin kuin me vai oliko hän vielä odottelemassa etenemistä Armenian puolella. Emme myöskään tienneet missä meidän oli tarkoitus tavata niinpä aloimme miettiä muita vaihtoehtoja toivoen, että hän ei joutuisi myöhemmin turhaan odottelemaan tai etsimään meitä. Luoksemme tuli pian tämän jälkeen mies joka kysyi määränpäätämme ja kuultuaan, että olemme matkalla Tabriziin hän pyysi seuraamaan perässään. Hän oli rekkakuski joka oli matkalla toiseen suuntaan, mutta hän tiesi toisen kuskin joka lähtisi pian Tabriziin. Pääsimmekin hänen kyytiinsä ja lähdimme ajamaan kohti Tabrizin kaupunkia. 

Kuskimme puhui hieman venäjää ja noin neljän tunnin matka hitaasti rekalla körötellen meni hyvin. Kuski jätti rekkansa parkkiin muutaman kymmenen kilometrin päähän Tabrizista ja vaihdoimme siellä hänen henkilöautoonsa jonka kyydissä pääsimme keskustaan. Suunnitelmanamme on käyttää Iranissa mahdollisimman paljon sohvasurffausta, mutta koska emme halunneet aikataulumme epävarmuudesta johtuen odotuttaa ketään yövyimme ensimmäisen yön hotellissa. Kiersimme illalla hieman majoituspaikkamme ympäristöä, fiilistelimme ja pääsimme syömään kauan odottamaamme falafelia. Hihkuimme ilosta ja heti ensimmäisenä iltana tiesimme, että tästä on tulossa unohtumaton kuukausi. 

Sovimme ensimmäisen sohvasurffausmajoittajamme Farzanehin kanssa, että tapaisimme hänet seuraavana päivänä eli suomen itsenäisyyspäivänä hänen päästyään töistä. Farzaneh suositteli päivällemme muutamat vierailun arvoiset kohteet niinpä heräsimme aamulla aikaisin, jätimme laukkumme hotellille ja lähdimme kaupungille. Kävimme kurkistamassa yhteen kaupungin vanhimmista moskeijoista joka on nimeltään Kabood eli sininen moskeija. Moskeija oli nimestään huolimatta ulkopuolelta ruskea ja vain pääsisäänkäynti oli sininen. Syynä tähän oli vuoden 1780 maanjäristys joka tuhosi kaiken muun paitsi juuri sisäänkäynnin. Moskeijalta jatkoimme matkaamme Tabriz Bazaarille jossa ihailimme Iranilaista torimeininkiä. Söimme kuivattuja aprikooseja ja istahdimme hetkeksi vanhan yliopisto-opettajan kutsusta hänen antiikkiputiikkinsa. 

Sohvasurffaus

Tapasimme majoittajamme Farzanehin iltapäivällä ja lähdimme hänen ja hänen miehensä Hamadin kotiin puolen tunnin matkan päähän keskustasta. Farzaneh oli ihana ja otti meidät alusta alkaen lämmöllä vieraikseen. Pariskunnnan kotiin päästyämme hän kiskaisi huivin päästään ja naurahti, että mekin voisimme olla rennosti ja aivan kuin olisimme Suomessa. Asunnon laittioita peittivät suuret matot ja istahdimme heti niille juomaan teetä ja koska Farzaneh rakastaa itsekin matkustamista pääsimme kuulemaan mm. hänen reissutarinoitaan.

Hän kertoi, että Iranissa vanhemmat suhtatuvat usein lastensa matkustamiseen todella nihkeästi vaikka lapset olisivat jo aikuisia. Hän kertoi ensimmäisestä ulkomaanreissustaan jonka hän teki salaa äidiltään. Farzaneh oli sanonut äidilleen lähtevänsä Teheraniin, mutta liftasikin ystävänsä kanssa Armeniaan. Päivittäiset puhelut äitinsä kanssa hän hoiti kotiin jääneen miehensä avustuksella. Mies puhui ensin tytön äidin kanssa puhelimessa jonka jälkeen hän piti toista puhelinta kaiuttimella lähellä äidille soittavaa puhelinta ja näin Armeniasta soittava Farzaneh sai uskoteltua äidilleen olevansa miehensä kanssa samassa paikassa. 

Opimme, että Iranissa viikonloppu on eri aikaan kuin Suomessa. Meidän lauantain ja sunnuntain sijaan vapaapäivä töistä ja kouluista on täällä perjantaina ja torstaisin vapaalle päästään usein aikaisemmin kuin muina päivinä. Farzaneh kertoi, että Iranissa ja varsinkin Tabrizissa on tapana kyläillä viikonloppuisin sukulaisten ja perheiden luona ja perinnettä noudattaen se olisi tämänkin viikonlopun ohjelmassa. Saimme kuulla, että meidätkin oli kutsuttu torstain kunniaksi illalliselle Farzanehin perheen luo ja seuraavana iltana Hamadin perheen luo. Lähdimme ensimmäisen illan vierailulle alkuillasta miehen tultua töistä kotiin.

Farzanehin perheen talolle saavuttuamme jätimme kenkämme rappukäytävään ja astuimme sisälle suureen asuntoon. Väkeä oli sisällä paljon ja vastaanotto oli lämmin. Äiti, isä, sisko, veljiä ja heidän vaimonsa sekä lapsia. Saimme luvan riisua Farzanehin tapaan huivimme ja istuuduimme sohville yhdessä muiden kanssa. Kaikille ojennettiin sohville teekupit ja pääsimme maistamaan sen kanssa mm. pashmakia eli iranilaista hattaraa joka näyttää spagetilta. Jälkiruoka ennen pääruokaa!Moni perheenjäsenistä puhui hyvää englantia niinpä keskustelut sujuivat illan aikana helposti ja pääsimme oppimaan vaikka mitä uutta Iranista ja mm. huivin käytöstä ja uskonnosta. Suuri osa maan nuorista käy yliopiston ja niin olivat käyneet kaikki tässäkin perheessä. Yksi naisista kyseli kiinnostuneena Suomen korkeakouluista ja kertoikin meille jo joskus selvittäneensä mahdollisuuksiaan päästä opiskelemaan Turkuun. Hän sanoi huokaillen, että ulkomaille pääseminen täältä on lähes mahdotonta. Puhuimme kiinnostuksenkohteistamme ja harrastuksista. Olin ajatellut, että täällä esimerkiksi lasten harrastusmahdollisuudet olisivat paljon suppeampia kuin meillä Suomessa. Olin väärässä ja ainakin tämän perhe on aina harrastanut kaikennäköistä: koripalloa, musiikkia, taidetta, voimistelua, kalliokiipeilyä ja pyöräilyä. Farzanehin sisko esitteli kännykästän kuvia upeista kakuistaan ja ompelemistaan mekoista.

Saimme kutsun illallispöytään muutaman tunnin keskustelujen jälkeen ja koska olemme Iranissa kyseessä ei ollut illallispöytä vaan lattia. Olimme ennen illallista kyselleet onko se ongelma, että olemme vegaaneja mutta ei onneksi ollut. Hammad on myös kasvissyöjä niinpä perhe on tottunut kasvisruoan valmistamiseen ja saimme maistaa vaikka mitä herkkuja: friteerattua perunaa, marinoituja valkosipuleita, grillattua tomaattia, maustekurkkuja, sahramilla maustettua riisiä ja tuoretta leipää. Muu perhe söi näiden lisäksi kebabia. Illallisen jälkeen joimme vielä teetä ja keskustelut jatkuivat. Oli hauskaa viettää Suomen itsenäisyyspäivää tällä tavalla vastailemalla kysymyksiin kotimaastamme. Perheen lapsetkin innostuivat alun ujoutensa jälkeen esittelemään kuvia maalauksistaan ja yhdessä perheen kanssa tehdyistä retkistä vuorille. Ilta oli ihana.

Kandavanin kivikylä

Seuraavana aamuna lähdimme aamupalan jälkeen Farzanehin kanssa Kandavan nimiseen kylään 40 minuutin ajomatkan päähän pariskunnan kotoa. Kandavan ei ollut mikä tahansa historiallinen kylä: se on kaiverrettu kallioiden sisään ja se on vieläkin asutettuna. Kandavan on suosittu päiväretkikohde niin turistien kuin paikallistenkin keskuudessa. Kiertelimme kallioiden välissä pujottelvia polkuja ja pääsimme muutamaan kiven sisään kaiverrettuun kotiin sisällekin. Kylään oli satanut juuri ensilumi niinpä polut olivat todella liukkaita ja nauraen yritimme pysyä pystyssä, respect kylän vanhuksille jotka kävelivät ohitsemme ongelmitta ja ilman kaatumisia.

Alueella oli myytävänä paljon paikallisia käsitöitä ja ruokaa. Ihastelimme kauniisti maalattuja astioita ja maistoimme paikallista herkkua lavashakia eli hedelmänahkaa. Lavashak tehdään yleensä joko kirsikoista, aprikooseista, omenoista tai luumuista kuivattamalla tai paistamalla soseutettu hedelmämassa levyiksi ja sitä on saatavilla oli joko makeana tai happamana.Illalla oli vuorossa vierailu Hammadin perheen luona. Paikalla oli Hammadin äiti, isä ja heidän tytär joka asuu heidän kanssaan. Veli oli perheensä kanssa tällä kertaa muualla. Söimme viininehtikääryleitä, marinoitua kesäkurpistaa, pikkelöytyjä vihanneksia, Ash nimistä keittoa, leipää sekä pastaa. Ilta oli jälleen mukava ja voisin uskoa, että perheillaisia mahtavampaa tapaa päästä tutustumaan Iranin kulttuuriin ja tapoihin ei olekaan.

Lähdimme seuraavana aamuna mielettömän sohvasurffauskokemuksemme jälkeen jatkamaan matkaa bussilla kohti Teherania. Harkitsimme myös liftausta, mutta päädyimme kuitenkin siihen, että vaihdamme nyt busseilla liikkumiseen. Huomasimme nimittäin liftausreissumme aikana, että energiamme ja sosiaalisuutemme riittää päivän aikana liftaamiseen ja sen mukanaan tuomaan sosiaalisuuteen, mutta ei enää sen jälkeiseen sohvasurffaukseen ja uusin tutustumisiin. Ja koska täällä haluamme sohvasurffata, jätämme nyt liftaamisen. Matkaa Tabrizista Teheraniin oli bussilla kahdeksan tuntia.

Seuraavalla kerralla kerron vierailustamme Tehranin englannin kielisessä koulussa!

Senni

 

 

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.