Mutkia matkassa – Georgia olikin Abkhazia

keskiviikko, marraskuu 21, 2018

Kerroin viime postauksessani meidän olevan lähellä Georgian rajaa mustanmeren rannikolla. Tarkoituksenamme oli liftata ensin Sotshista muutamaksi päiväksi Krasnaja Poljanaan ja sen jälkeen ylittää Venäjän ja Georgian raja Psousta. Pian saavuttuamme Krasnaja Poljanaan meille kuitenkin selvisi, että rajan toisella puolella meitä ei odottaisikaan Georgia vaan Abkhazia. Kiistelty alue joka julistautui itsenäiseksi neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, mutta jota Georgia pitää vielä autonomisena tasavaltanaan. Emme olleet aikaisemmin kuulleetkaan siitä, eikä alue ollut erottunut karttaa katsoessa Georgiasta koska se on nimetön ja raja on vedetty huomaamattomin katkoviivoin. Luimme tietoa Abkhaziasta ja selvisi, että pääsisimme venäjän viisumeillamme sen puolelle, mutta emme saisi enää sieltä jatkaa Georgiaan. Kyseessä olisi laiton rajanylitys ja siihen emme halunneet ryhtyä. Selvitimme, että Venäjän ja Georgian väillä onkin vain yksi virallinen rajanylityspaikka ja sinne olisi Krasnaja Poljanasta 859 kilometrin matka. Ensin takaisin Tuapseen, sieltä Armaviriin ja Armavirista kohti Vladikavkazia ja Kazbegia eli oikeaa rajanylityspaikkaa. Tiesimme haluavamme jatkaa matkaamme eteenpäin Venäjältä, niimpä päätimme lähteä kohti virallista rajaa vietettyämme ensin jo valmiiksi varaamamme kolme yötä Krasnaja Poljanassa.Ensimmäisenä fiiliksenämme oli tietenkin lievä ”äh” koska tajusimme, että meidän täytyisi palata jonkin matkaa samaa reittiä jota olimme jo tulleet ja lähes 900 kilometrin koukkaus liftaamalla tuntui pitkältä lisältä matkaamme. Tuo ”äh” muuttui kuitenkin lähes heti innostukseksi ja tiesimme, että aikataulumme ei kaatuisi siihen, sillä Iranin viisumimme ovat voimassa vielä hyvän aikaa. Tuntui siltä, että tämän koukkauksen kuuluukin tapahtua ja tiedossa olisi lisää seikkailuja Venäjällä.

Saavuimme eilen Vladikavkaziin eli alle 40 kilometrin päähän Georgian virallisesta rajanylityspaikasta ja viime päivät ovat olleet koko reissun parhaat! Venäjällä oli selkeästi vielä paljon annettavaa.

Lähdimme sunnuntaina jatkamaan matkaamme Krasnaja Poljanasta ja päivän tavoitteenamme oli päästä rannikkokaupunkien kautta Tuapseen eli 183 kilometrin päähän. Liftasimme ensin Adleriin jonka keskustasta siirryimme kaupungin laidalle bussilla. Sieltä pääsimme Sotshiin josta jälleen bussisiirtymällä ulos kaupungista. Sotshista meidät otti kyytiin Artem niminen venäläismies joka kyyditti meidät Tuapseen. Hänen kyytinsä oli tähän astisen reissumme vauhdikkain ja välillä sai tosissaan jännittää koukkaroidessamme vuoristoteitä kauhealla vauhdilla. Vaikka hän oli taitava kuski, oli helpotus aina kun eteen sattui hidasteleva auto. Kävimme matkalla kahvilla ja saimme jonkinlaista keskustelua käytyä venäjäksi. Olen huomannut, että kuskien puhetapojen ja selkeyden välillä on todella suuria eroja ja nyt oli taas vähän hankalampaa saada puheesta selvää.

Olimme Saaran kanssa varanneet Tuapsesta majoituksen, mutta saimme ennen kaupunkiin saapumista majatalolta viestin etteivät he voikaan majoittaa meitä. Tuapsessa näytti olevan yksi lähiaikoina aktiivisena ollut couchsurfing majoittaja niinpä laitoimme hänelle viestiä. Saimme myöntävän vastauksen ja selvisi, että majoitus ei olisikaan Tuapsen keskustassa vaan 50 kilometrin päässä siitä. Selvitimme kartasta mikä paikka oli kyseessä ja iloksemme huomasimme sen olevan sopivasti seuraavan päivän liftausreittimme varrella. Slav niminen majoittajamme oli kaupunkiin saapuessamme Tuapsessa asioillaan, niinpä pääsimme hänen kyydillään kätevästi miehen kotikylään.

Sohvasurffauskokemuksemme oli upea! Kävimme Tuapsessa kaupassa hakemassa illallistarpeet jonka jälkeen lähdimme ajamaan kohti Goith nimistä kylää. Goith on pieni, parin tuhannen ihmisen kylä ja Slav asuu muutaman kilometrin päässä siitä, alueella jossa asuu vain kourallinen ihmisiä. Kyliä ympäröi vuoristo ja maisemat ovat upeat. Goithissa asuu paljon Armenialaisia ja opimmekin paljon heidän historiastaan ja päätymisestään kylään. Heidän lisäksi alueella asuu paljon ns. oravanpyörästä pois hypänneitä Venäläisiä jotka ovat muuttaneet sinne mm. Siperiasta, Pietarista ja Moskovasta luonnonrauhaan. Kaikki elävät alueella rauhassa keskenään taustoista riippumatta ja ihmiset nauttivat elämästä ja sen yksinkertaisista asioista, siitä kaikesta mitä jää jäljelle kun turhuudet karsitaan ympäriltä pois. Ei hulppeita taloja ja kiiltäviä autoja, mutta ei myöskään halua ja tarvetta saavuttaa niitä. Saavuttuamme Slavin taloon teimme Saaran kanssa ruokaa ja pääsimme kuulemaan millaista elämä kylässä on. Slav asuu talossaan yksin ja oli muuttanut sinne vasta äskettäin luonnonläheisemmän elämän perässä. Hän on matkustanut elämänsä aikana paljon ja kertoi mm. alle vuoden takaisesta matkastaan Ranskasta Moskovaan. Liikkumistapanaan hän käytti ehkäpä sitä kaikista ekologisinta (ja inspiroivinta) tapaa eli kävelyä! Hän oli edennyt kävellen kylä kerrallaan, syönyt lähinnä hedelmiä ja nukkunut metsässä teltassaan. Välillä hän oli saanut kyydin ohi ajavilta autoilijoilta seuraavaan kylään jonka nimen mies oli kirjottanut rinkkansa takaosaan.

Syötyämme Slav oli lähdössä korjaamaan tietokoneensa laturia naapuriin ja ehdotti, että lähtisimme mukaan jotta näkisimme miten ihmiset kylässä elävät. Kävelimme hänen ystäviensä luo muutaman talon päähän kylän pilkkopimeitä katuja pitkin. Vastaanotto talossa oli lämmin ja emäntä ohjasi meidät halauksien jälkeen istumaan. Saimme herkullista teetä ja koska Slav kertoi meidän olevan vegaaneja, emäntä haki meille leivonnaisten sijaan itse kuivattamiaan hedelmiä. Kuivattu persimon maistui taivaalliselta.

Talon miehet hakivat työvälineitä Slavin laturin korjausta varten ja kaiken sen piuhojen katkomisen ja varastosta löytyneiden laturien hyödyntämisen ja näpräämisen jälkeen Slavin laturi toimi taas. Se oli hyvä esimerkki siitä, että korjatakin voi jos haluaa eikä uutta tarvitse aina ostaa vanhan tilalle. Slav kertoi, että kylässä tehdään kaikki mahdollinen yhdessä ja naapuria autetaan, jokaisella on joku taito jota toisella ei ole. Hän kertoi, että esimerkiksi tulevalla viikolla naapurusto tekee vierailemassamme talossa yhdessä lattiaremontin.

Saimme Saaran kanssa Slavin talosta oman huoneen ja nukuimme hyvin. Aamulla lähdimme kolmistaan kiertämään lähiseutua kävellen ja näimme päivänvalossa miten upea paikka olikaan. Ilma oli raikas ja sumu peitti vuoristoa kauniisti. Alueella on paljon villihevosia ja kävimmekin mm. silittelemässä niitä ja naapurin lehmiä. Goithin kylä on sijainniltaan mahtavalla paikalla ja kasvukaudet ovat pitkiä. Sen takia moni tuottaa ruokansa itse ja jotkut kyläläisistä eivät käy ikinä kaupungin marketeissa. Pääsimme kävelyn jälkeen maistamaan kastanjoita ja pähkinöitä joita alueen puut ovat pullollaan.

Joimme kyläkierroksen jälkeen karhunvatukoista ja ruusunmarjoista valmistettua teetä ja vinkkasimme Slaville nettisivuja joiden kautta hän voisi löytää esimerkiksi vapaaehtoistyöntekijöitä tai vuokralaisia kotiinsa. Tämä oli hänen ensimmäinen kertansa sohvasurffausmajoittajana ja voin todellakin suositella paikkaa lämmöllä pidemmillekin vierailuille. Saara sanoi lähtöä tehdessämme, että hänkin haluaa eläkkeellä tälläistä elämää. Yhdessä Slavin kanssa sanoimme, että turhaa odottaa eläkeikään asti, kun elää voi alkaa jo nyt, hän on hyvä esimerkki siitä. Se olikin tuon kylän ja tämän sohvasurffauksen tärkein opetus ja muistutus.

Slav vei meidät autollaan muutaman kilometrin päähän kodistaan ja aloitimme liftaamisen kohti Armaviria puolen päivän aikaan. Emme tienneet yhtään mitä odottaa päivältä sillä kyseessä oli hiljainen tie metsikössä.

Saimme kyydin pian aloitettuamme ja selvisi, että Samvel niminen kuskimme oli matkalla Sotshista suoraan kotiinsa Armaviriin. Hän puhui joitain sanoja englantia ja minä joitain venäjää, niimpä keskustelu onnistui ihan kivasti. Tämän liftauskyyti oli juuri sitä molemmin puoleista jakamista mitä liftaus voi parhaillaan olla. Samvel oli nimittäin juuri edellisenä yönä Sotshissa käytyään eronnut tulevasta vaimostaan ja hän oli suruissaan ajamassa kohti kotia. Meillä oli harmitus hänen puolestaan, mutta samalla olin äärettömän kiitollinen, että meidät laitettiin tienlaitaan juuri sillä hetkellä kun hän ajoi ohi. Pystyimme ainakin jollain tapaan tsemppaamaan häntä neljän tunnin matkan aikana ja saamaan hymyn hänen huulilleen. Hän kertoi itsekin haluavansa matkustaa, mutta kukaan ystävistä ei tahdo samaa. Eikä enää tyttöystäväkään. Kerroin omista viime vuosien yksin tehdyistä matkoistani ja toivon todella, että pystyin inspiroimaan häntä ainakin ottamaan itsekseen menon harkintaan. Juttelimme paljon myös siitä, millä rahoitamme tämän kaiken ja sanoin, että matkaamme pienellä budjetilla ja käytämme esimerkiksi tähän autoon menevät rahat mieluummin matkustamiseen.

Liftausmatkan päätyttyä olemme yleensä vain ojentaneet kuskeillemme piirtämäni kiitoskortit, mutta nyt tajusimme että niihin voi lisäksi kirjottaakin jotain. Muistutimme Samvelin korttin häntä siitä, että kaikki järjestyy ja että matkata voi yksinkin.

Saavuttuamme Armaviriin aloitimme Saaran kanssa majoituksen metsästyksen. Kiersimme kaupungin hostelleja ja majataloja, mutta kukaan ei ottanut meitä sisään. Syyksi sanottiin, se että kaupungin laki sanoo, että muiden kuin venäjän kansalaisten majoittaminen ei ole sallittua. Netissä ei puhuttu aiheesta mitään, mikä oli hassua. Löysimme pimeän tullen yhden hotellin joka majoittaa myös ulkomaalaisia ja respassa sanottiin sen liittyvän rekisteröitymisiin joita vaan hotellit tekevät. Niimpä jäimme sinne. Samvel tuli ilalla vielä näyttämään meille kaupunkia ja kiertelimme puistoja ja keskustan nähtävyyksiä. Ihana päivä!

Jatkoimme Armivirista matkaamme eilen ja saimme kaupungin laitamille päästyämme kyydin suoraan kohti Vladikavkazia. Päätimme sadan ensimmäisen kilometrin jälkeen kuitenkin ensimmäistä kertaa reissumme aikana hypätä kyydistä kesken kaiken pois, koska kaksi Azerbaizanilaista kuskiamme olivat jotenkin outoja. Olo oli vähän epämukava joten pyysimme, että voisimme pysähtyä huoltoasemalle kahville ja pysähdyttyämme otimmekin laukkumme ja vaihdoimme kyytiä. Älkääkä tätä lukevat panikoiko, kaikki on hyvin. Tiesimme vain millainen luonteva olo kaikkien kolmen viikon aikaisten kuskien kanssa on ollut ja nyt sellaista ei ollut.

Huoltoasemalta jonne pysähdyimme pääsimme seuraavat 100 km Naltsikiin ja sieltä toisella kyydillä Vladikavkaziin. Jälkimmäistä kyytiämme emme edes liftanneet vaan kuskimme viittoivat meidät iloisesti luokseen kävellessämme Naltsikissa kohti seuraavaa liftauspaikkaamme. Miehet olivat matkalla Vladikavkaziin ostamaan uutta autoa ja perille päästyä pääsimme heidän avustuksellaan hostelliin.

Samvel oli edellisenä päivänä sanonut Georgian rajan olevan suljettuna, mutta emme uskoneet ja ajattelimme ymmärtäneemme jotain väärin. Näimme kuitenkin matkan varrella Vladikavkaziin satoja rekkoja parkkeerattuna tienvarsille ja tajusimme, että raja on todella suljettuna. Syynä sulkuun on vuoristossa sijaitsevan rajanylityspaikan viime päivien huono sää ja valtavat lumikinokset. Valmistauduimme odottamaan rajan ylitystä täällä pitkäänkin, mutta kuulimme juuri, että raja on taas auki. Niinpä lähdemme huomenna liftaamaan kohti Gerogiaa. Hauskaa!

Senni

Seuraavaan tekstiin pääset tästä.

 

 

 

 

 

 

 

You Might Also Like

11 Comments

  • Reply Piyya keskiviikko, marraskuu 21, 2018 at 18:04

    Olette te kyllä rohkeita !
    Kaikkea hyvää matkaanne.

    • Reply senni torstai, marraskuu 22, 2018 at 20:37

      Kiitos! 🙂

  • Reply Kai keskiviikko, marraskuu 21, 2018 at 18:10

    Hieman hurjia käänteitä. Mutta ??? eteenpäin. Olkaa varovaisiakin.

    • Reply senni torstai, marraskuu 22, 2018 at 20:39

      Hieman vain 😉 Ollaan varovaisia, ensivaikutelmaa kuunnellen!

  • Reply Outi torstai, marraskuu 22, 2018 at 09:31

    Olette tytöt uskomattoman rohkeita! Seuraan teidän matkaanne ja odotan malttamattomana seuraavaa Sennin tarinaa? Senni tässä on kirjan ainekset valmiina?
    Ja intuitioon pitää luottaa!
    Kaikkea hyvää teille sinne reissun päälle☀️

    • Reply senni torstai, marraskuu 22, 2018 at 20:40

      Hihii! Ihana kuulla, että odottamisen arvoista! Kiitos tsempeistä 🙂

  • Reply Sini torstai, marraskuu 22, 2018 at 11:50

    Georgialaisten mukaan Abkhazia otettiin heiltä kostoksi, kun Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Georgia halusi olla itsenäinen.
    Mä olin syksyllä tuolla rajalla Georgian puolella, missä te olette nyt. Stepantsminda on ihastuttava pieni kylä.

    • Reply senni torstai, marraskuu 22, 2018 at 20:45

      Käsitinkin, että aika kiistelty alue, hurjaa! 😮 Oi syksyllä ollut varmasti kaunista! Meille sattui tänään kylän ohi ajaessa niin huono sää, ettemme sumun seasta nähneet oikein mitään. Katsotaan jos takaisin tullessa pysähtyisimme sinnekin 🙂

  • Reply Sini torstai, marraskuu 22, 2018 at 21:40

    https://sinimatkakuumeessa.blogspot.com/2018/10/paiva-pohjois-georgian.html

    Munkin visiitin aikaan oli erittäinen pilvistä / sumuista, mitä korkeammalle meni.

  • Reply JJ tiistai, marraskuu 27, 2018 at 00:48

    Joo, tuo rekisteröityminen, niinkuin tulla matkan alussa sanoin.. sen voi hoitaa postissa tai poliisiasemallakin itsenäisesti. Hotellit tekevät sitä noin muuten. Saattoi jo unehtua kun pölötin niin paljon. Ja hyvä, että vaisto sanoo, että joskus jotain kyydistä kannattaa hypätä vain pois tai olla menemättä. Mutta mahtava reissua! Hyvin te siellä pärjäätte. Opin lisää paikoista ja mieli tekis perässä jo ajaa Georgiaan asti.. 😀

    • Reply senni keskiviikko, marraskuu 28, 2018 at 07:41

      Muisteltiinkin että puhuit rekisteröitymisestä! 🙂 Tuolla vaan oli kummallista kun ei päästy muualle suomen passeilla. Ja kyllä, intuitio edellä! Sitä oppii päivä päivältä paremmin fiilistelemään millasen ensivaikutuksen ihmisistä saa. Ajelemaan vaan! 😀 Mahtava paikka!

    Vastaa käyttäjälle Outi Cancel Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.