Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150

Liftausmatka etenee – Moskovasta Sotshiin

keskiviikko, marraskuu 14, 2018

Tänään tuli kaksi viikkoa siitä kun lähdimme Suomesta ja matkamme on jatkanut kulkuaan ensimmäisen viikon tapaan hienosti! On hassua ettei ole oikeastaan mitään negatiivista sanottavaa, minun ja siskoni satunnaista (eli jatkuvaa) kinastelua lukuunottamatta. Pyrimme joka aamu lähtemään liikenteeseen sillä asenteella ettemme laita tulevalle päivälle liikaa odotuksia esimerkiksi liftattujen kilometrien suhteen. Kaikki on plussaa ja olemme kiitollisia siitä mitä saamme, mikäs kiire tässä on minnekään. Siten olemmekin päässeet kerta toisensa jälkeen yllättymään positiivisesti.

Saavuimme eilen Sotshiin eli olemme edenneet nyt yli 2600 kilometria. Liftaamalla!

Tässä toisen reissuviikkon kyydeistä ja kulusta tarkemmin:

Moskovasta Jeletsiin (360 km) 

Olimme Moskovassa neljä yötä ja jatkoimme sieltä matkaamme viime perjantaina. Käytimme kaupungista poistumiseen jälleen apunamme hitchwiki.com sivustoa sekä google mapsia ja otimme keskustasta ensin bussin, metron ja vielä yhden bussin huoltoasemalle M4 moottoritien varrelle. Aloitimme liftaamisen huoltoaseman pihasta ja vajaan kymmenen minuutin kuluttua aloituksestamme kuulimme lähistöltä tööttäyksen, kaksi nuorta venäläismiestä viittoi meidät luokseen. Pienen kielisekoilun jälkeen selvisi, että he ovat työmatkalla Jeletsiin ja saisimme heiltä kyydin sinne asti. Kyseinen kaupunki on 360 kilometrin päässä Moskovasta etelään.

Kaksikko oli nimeltään Nikolai, molemmilla oli sama nimi keskenään. Toinen heistä osasi hieman englantia, niinpä keskustelut käytiin tällä kertaa englannin sekaisella venäjällä ja muutama sana vaihdettiin itseasiassa suomeksikin. Ojensin heille nimittäin alkumatkasta venäjänkielen kirjani ja pelkääjän paikalla istuva Nikolai innostui sen avulla opettelemaan suomea. Nikolait varmisivat olemmehan oppineet jo kiroilemaan venäjäksi ja koska emme osanneet, he opettivat. En usko, että taidosta on sen kummemmin hyötyä, mutta hauskaa se oli ainakin.

Ennen Jeletsiin saapumista varasimme netistä valmiiksi seuraavalle yölle jaetun huoneen majatalosta, ajatuksenamme oli viettää kaupungissa yksi yö. Kaupunki osoittauitui kuitenkin ihanaksi niimpä jäimme toiseksikin yöksi. Kirjoitan paikasta oman postauksensa myöhemmin.

Jeletsistä Rostoviin (707 km )  

Google ei näyttänyt Jeletsin lähibussien aikatauluja niinpä otimme kaupungista poistuaksemme taksin tielle joka johtaisi takasin M4 moottoritielle. Kirjoitimme kylttiimme M4 ja aloitimme liftauksen. Ilma oli viileä ja jonkun aikaa liftattuamme alkoi tuntua siltä että tänään kyydin saaminen ei olisi helppoa. Tiellä meni paljon rekkoja, mutta kaikki ne paahtoivat vauhdilla ohitsemme emmekä olleet hyvällä paikalla hidastamisen ja pysähtymisen kannalta. Tanssahtelimme itsemme lämpikiksi ja koska oli isänpäivä lähetimme isälle kuvan tienlaidasta.

Yksi rekka pysähtyi n. 30 metrin päähän meistä ja vilkuilimme voisiko olla niin, että se olisi pysähtynyt nähtyään meidät. Päädyimme kuitenkin siihen, että kuski oli siellä vain pitämässä taukoa. Vajaan kymmenen minuutin kuluttua kuulimme kovan tööttäyksen ja tajusimme, että rekka oli todella pysähtynyt takiamme. Lähdimme juoksemaan sitä kohti ja sen luokse päästyämme pahoittelimme hitauttamme. Kuski kysyi minne olimme matkalla ja sanoimme, että ainakin Voroneziin eli n. 100 kilometrin päähän. Pääsimme kyytiin.

Oleg niminen kuski kyseli oliko Voronez matkamme määränpää ja kerroimme jatkavamme siitä myöhemmin kohti mustaamerta ja Irania. Oleg näytti kartasta oman, yli seitsemänsadan kilometrin päässä sijaitsevan määränpäänsä Rostov-Na-Donun ja ehdotti, että jatkaisimme hänen kyydillään suoraan sinne. Silmät pyöreinä kysyin kestäisikö hän meitä yhdeksän tunnin ajomatkan ajan ja hän remahti nauruun. Sanoi sen olevan kunnia ja hauskaa vaihtelua.

Ja hauskaa se todellakin oli! Oleg oli tähän astisista kuskeista ehdottomasti paras. Hän vitsaili ja pelleili paljon ja hänen kyydissään oli luontevaa olla. Oli mahtavaa, että koko päivän kestävä ajomatka meni hänen seurassaan. Oleg ajoi oman firmansa rekkaa ja kun kysyimme mitä hän kuljetti, hän kertoi rekan olevan täynnä kakkuja ja leivonnaisia. Saimme saaran kanssa venäläiset lempinimet joilla hän puhutteli meitä koko matkan, Saara oli Raya ja minä Svetka. Kerkesin jo tottua nimeeni sillä kuulin sen matkan aikana uudestaan ja uudestaan. Oleg nimittäin huusi sen joka kerta kun näki tienlaidassa poliisit. Rekoissa kun ei saisi lain mukaan matkustaa kuin yksi kuskin lisäksi. Saara istui pelkääjän paikalla ja minä lepotilassa penkkien takana ja joka kerta kun kuulin ”Svetka!” menin makuulle ja piilouduin takkini alle. Selvisimme ilman sakkoja tälläkin kertaa.

Pysähdyimme alkumatkasta vessaan ja pääsimme samalla ensimmäistä kertaa juomaan rekassa keitetyt kahvit! Olin lukenut, että täällä kaikilla rekkakuskeilla on omat keittimensä aina valmiina tee -ja kahvihetkiä varten. Oleg tykkäsi selkeästi makeasta kahvista sillä hän kysyi meiltäkin ilman muita vaihtoehtoja: ”kolme vai viisi sokeripalaa?”

Jouduimme kahvihetken aikaan ensimmäistä kertaa matkallamme tilanteeseen jossa meille tarjottiin syötäväksi lihaa. Oleg kaivoi penkkien alta eväspurkkejaan ja yritti ojentaaa sieltä Saaralle luun päässä killuvan harmaan lihan palan. Varovasti sanoimme, että olemme vegaaneja ja hän naurahti ymmärtäväisesti. Olimme juuri hakeneet Saaran kanssa huoltoasemalta pähkinöitä niinpä söimmekin kaikki kahvin kanssa niiitä.

Oleg näytti matkan aikana kuvia ja videoita tyttäristään, vaimostaan ja lapsenlapsestaan. Hän kyseli ja kertoi paljon. Ja mikä parasta Oleg puhui venäjää hitaasti ja selkeästi ja jos en ymmärtänyt mitä hän halusi sanoa hän kyllä keksi aina toisen tavan selittää sen. Häntä nauratti kun sanoin usein ”okei” vaikka en ollutkaan ymmärtänyt mitä hän sanoi ja vastaukseni olisi pitänyt olla aivan jotain muuta kuin okei. Rekan etuosaan oli asetettu tabletti josta Oleg matkoillaan kuuntelee (ja sivusilmällä katsoo) uutisia ja elokuvia. Mies oli kiinnostunut historiasta ja sodasta niinpä katsoimme matkalla venäläisiä sotaelokuvia. Yksi niistä oli Kukuska eli Käki jossa mm. Ville Haapasalo esiintyy pääosassa, nyt hänen puheensa oli päällekkäin sekä suomeksi että venäjäksi. Oli mielenkiintoista kuulla samalla Olegin kantoja venäjän naapurimaita ja mm. Putinia kohtaan.

Olimme perillä Rostovissa yhdeksän jälkeen illalla ja siellä Oleg ajoi meidät Motellin eteen ja jatkoi itse matkaansa lähistölle rekkojen taukoalueelle yöksi. Hän kertoi jatkavansa aamulla matkaansa vielä 300 kilometriä samaan suuntaan jonne mekin olisimme matkalla, mutta koska hän lähtisi jo aamuyöstä, päätimme Saaran kanssa jäädä vielä nukkumaan. Olimme väsyneitä pitkän ajomatkan jälkeen ja aikanen aamuherätys tuntui nihkeältä. En tajua miten hän ja muut vastaavia matkoja ajavat kuskit jaksavat!

Rostovista Tuapseen (330 km)

Jatkoimme matkaamme seuraavana päivänä puolen päivän aikaan ja kävelimme majoituspaikaltamme n. kilometrin päässä sijaitsevalle bussipysäkille. Ilma oli hyytävä, tuuli voimakaasti ja alkoi sataa lunta. Puoli tuntia liftattuamme rekka pysähtyi eteemme ja vanha mies nimeltä Alexander otti meidät kyytiinsä. Hän kertoi olevansa matkalla 200 km päähän Krasnodariin joka oli meidänkin tavoitteenamme.

Pian kyytiin istuttuamme Alexanderille soitettiin ja hän selkeästi tuohtui soittajalleen. Selvisi, että hänen täytyisi pian odottaa perässä tulevaa saman firman rekkaa 5 tuntia ennen kun hän voisi jatkaa omaa matkaansa. Sanoimme, että se ei ole meille ongelma ja että voisimme jatkaa hänen pysähdyspaikalta liftaamista. Hän koki pettäneensä lupauksensa meidän kyydittämisestä Krasnadoriin ja hän alkoi soitella tutuilleen. En ymmärtänyt heidän keskustelujaan, kunnes ties monen puhelun jälkeen tajusin, että hän yritti selvittää meille jatkokyytiä. Kiittelimme suuresti avusta, mutta sanoimme että jatkamme liftaamalla. Emme halunneet, että joku joutuu vasten tahtoaan ajelemaan meitä minnekään, liftatessa kun jokainen kuski tekee päätöksen pysähtymisestä puhtaasti omasta halustaan. Aleksander toivoitti onnea edelleen pahoittelevan näköisenä ja aloitimme liftauksen paikalta johon hän jäi odottelemaan toista rekkaa. Hän sanoi, että keittävänsä meille pian kahvit jos emme saisi kyytiä, mutta ei mennyt kauaa kun pakettiauto kaarsi eteemme. Alexander pomppasi kuskin paikaltaan ja auttoi vielä laukkumme uuden auton kyytiin ja vaihtoi muutaman sanan kuskien kanssa. Mies jäi iloisesti vilkuttelemaan tielle ja oli ihanaa nähdä helpotus hänen kasvoiltaan, pääsimmekin Krasnadariin.

Seuraavaksi meitä kuljetti kaksi miestä ja molemmilla oli jälleen sama nimi keskenään. Sergei ja Sergei! Miehet olivat työmatkalla Tuapseen mustanmeren rannikolle 300 kilometrin päähän. Istuimme rämisevän pakettiauton takaosassa niimpä keskustelu oli hieman hankalaa, mutta niinä hetkinä kun puhuimme miehet opettivat meille venäjää. He olivat kiinnostuneita Saaran leipomuksista ja minun maalaamisesta, niimpä näytimme kännyköistämme kuvia kakuista ja maalatuista seinistä. Toinen Sergei oli hiljainen ja vain kuunteli puheliaamman kaverinsa hassutteluja ja hymyillen ojenteli pitkin matkaa meille evääksi mandariineja ja pähkinöitä.

Oli ihanaa miten ympäristö ja kasvillisuus alkoi muuttua kesken matkan ja tiet vaihtuivat tasaisista mutkitteleviin vuoristoteihin. Miehet ajoivat meidät Tuapsen keskustaan ja jättivät majatalon eteen. Kyseinen paikka oli kuitenkin täynnä ja jostain syystä niin oli myös kaksi muutakin majataloa joiden ovilla kävimme. Kiertelimme väsyneinä laahustaen Tuapsen mäkisiä katuja kunnes vihdoin löysimme motellin jossa oli tilaa. Iltaruoka ja uni maittoi <3

Tuapsesta Sotsiin (117 km) 

Tunsimme olevamme jo pienen tauon tarpeessa liftaamisesta, mutta päätimme kuitenkin seuraavana aamuna liftata vielä lyhyen matkan Sotshiin. Söimme aamupalaa ja menimme tienlaitaan kylttimme kanssa. Saimme kyydin puolen tunnin liftaamisen jälkeen Nikolaylta ja Andreilta 100 kilometrin päähän Sotsiin. He olivat liikkeellä työasioissa, mutta emme kysyneet mitä he työkseen tekivät. Vieressämme takapenkillä oli toisen heistä hattu joka näytti poliisin tai sotilaan työasuun kuuluvalta. En ymmärtäyt miesten venäjää lähes lainkaan niinpä matka meni autoradion musiikkia kuunnellessa ja maisemia katsellessa. Tienlaidat olivat täynnä suloisia mummoja jotka myyvät mandariineja autoilijoille.

Georgia on jo aivan vieressä, mutta olemme Venäjän puolella vielä jonkun aikaa ennen rajan ylitystä. Sotshin kaupunki on omaan makuumme aika kamala joten ajattelimme liftata tästä huomenna Krasnaja Poljanaan vuoristomaisemiin ja luonnon rauhaan.

Kirjoitan pian lisää!

Senni

Matkamme jatkuu seuraavaksi Georgiaan. Vai jatkuuko sittenkäään? Pääset seuraavaan tekstiin tästä.

 

 

 

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply Kai Huovinmaa keskiviikko, marraskuu 14, 2018 at 17:40

    Kiva lukea onnistuneesta retkestä! Toivottavasti kaikki menee yhtä suotuisasti edelleen???

  • Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.