Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150

Uskalla hankkia korjaava kokemus

Vuodenajoilla on taipumus tulla samassa järjestyksessä. Ihminen tuppaa reagoimaan niin, että uskoo jonkin kokemuksen toistuvan. Kun kerran on sattunut jotain ikävänpuoleista, muiston kertaa uudessa tilanteessa ja käy läpi entiset muistot samalla. Niinpä reaktio meneillään olevaan juttuun saattaa näyttää suhteettomalta ulkopuolisen silmään.

Olen kesän mittaan koettanut opettaa itselleni otsikon elämänfilosofiaa: että rohkenisin kokeilla uudestaan, luottaa siihen, että voi käydä toisin ja paremmin, hankkisin korjaavan kokemuksen ja päästäisin pelosta irti.

Taksikyyti Bulgariassa

Matkoilla astun taksiin harvoin. Jalat ja julkiset – siinä minun kulkuneuvoni. Vaan pitäähän jokaisen matkailijan osua toisinaan taksihuijauksen kohteeksi, ja kesäisellä kirsikkareissulla Bulgariassa kävi niin.

Olin palannut Kyustendilista Sofiaan ja etsiskellessäni karttasovelluksesta reittiä hostelliin sain kimppuuni avuliaan taksikuskin. Koetin kyllä kysyä, tietääkö hän, missä paikka on. Hän vaikutti hyvin tyytyväiseltä, kun lisäsin reitin sovellukseen. Ai, sinulla on navigatsioone!

Joo. Vaan kuskilla ei ollut käsitystä siitä, miten navigatsioone pelaa. Kun kerran nuoli näytti vasemmalle, hän porhalsi vasempaan, vaikka käännös oli oikeasti kilometrin päässä. Siinä sitten sompailtiin, ja kun matkaa oli enää vähän, jokin tietyö esti menemästä jonnekin. Kuljettaja pysäytti ja veloitti arvioimaansa isomman summan, mutta en jaksanut ruveta kinaamaan vaan halusin rauhaan. Jalat ja kartta veivät perille.

Jotenkin en lähtöpäivänäkään osannut ruveta seikkailemaan raitiovaunulla keskustaan ja sieltä eteenpäin. Uusi taksinkuljettaja tunsi reitin, ja kokemus oli ainakin sujuvuuden kannalta korjaava. Semmoista ajoa olin aiemmin nähnyt vain elokuvissa: kun oli kolme kaistaa samaan suuntaan, niitä käytettiin kaikkia, ja lentokentällä oltiin muutamassa minuutissa. Eurotkin olisivat käyneet, mutta kun sanoin, että minulla on paikallista valuuttaa, kuski vain nyökäytti mittariin, ja summa oli selvillä.

Museomuisto hälvenee

Opas lähti esittelemään taidenäyttelyä. Hän kertoi maalauksista ja niiden tarinoista hyvin asiantuntevasti. Miten kiehtovia asioita tauluista saadaan selville! Työ oli maalattu puulankulle, ja oli tutkittu, että samalle lankulle maalattu toinen työ oli toisessa museossa Suomessa, ja vielä kolmas jossain kokoelmassa maailmalla.

Taulun tytöllä oli tarina. Hän oli kokenut ikävyyksiä ja aikoi ehkä… Ainakin hänellä oli tikari.

Miehen selostuksesta tuli inha olo.

Seuraavan kerran kun halusin ulkomaisen taiteen näyttelyyn, se tyyppi oli TAAS työvuorossa, vaikka harvoin kävin, kun Oulussa saakka asuin. Menin sisään lähellä sulkemisaikaa, eikä hän perinyt pääsymaksua, koska oli niin vähän aikaa kiertää näyttelyä. Mutta hän kirjoitti minulle kuittilomakkeen, joka pitäisi hakea seuraavana päivänä. ”Nyt teidän on pakko tulla.” En koskaan mennyt uusimaan inhaa oloani. Voivottelin vain.

Nyt, paljon myöhemmin, mieleeni alkoi hiipiä ajatus, että jokohan se tyyppi olisi vihdoin siirtynyt eläkkeelle. Kun satuin Helsinkiin sopivasti päivänä, jolloin Wihurin säätiö tarjosi taiteen ystäville vapaan pääsyn kolmeen taidemuseoon, päätin rohjeta Sinebrychoffille pitkästä, pitkästä aikaa. Pidän siitä museosta, rakennuksesta, ja kaipasin nähdä kotimuseon ja kokoelmat uudestaan.

Eikä sitä tyyppiä näkynyt ainakaan sinä päivänä. Puhhuh.

Myös kohtaaminen museossa osoittautui korjaavaksi kokemukseksi, kun törmäsin juuri Kreikasta palanneeseen Kaukaa haettua -bloggaajaan ja kiersimme kauniin rakennuksen yhdessä. Kiitos, Anna! Se oli hyvä päivä.

Kesällä juttua suunnitellessani oli mielessä vielä jokin esimerkki. Sen kokemuksen korjaaminen onnistui ilmeisen hyvin, koskapa tapaus on häipynyt muististani kokonaan,

Kuvituskuvina ovat syksyn tukholmalaismuistot, koska kukkien pitää mielestäni olla sinisiä.

Previous Post Next Post

2 Comments

  • Reply Anna K. maanantai, marraskuu 5, 2018 at 13:45

    Miksi sitä jämähtääkin usein tiettyyn ajatuskaavaan? Esim. mulla on tämä ”syksy on ihan kamala” -fraasi aina mielessä elokuun loppua kohti mennessä, vaikka eihän se sitä välttämättä ole! Välillä on hyvä vähän ravistella itseään ja kokeilla niitä juttuja, joita pitää jotenkin vaikeina.
    Oli kiva nähdä museossa, ihanaa kuulla, että sekin oli ”korjaava kokemus”. 🙂

    • Reply ananas2go maanantai, marraskuu 5, 2018 at 15:47

      Niinpä! Millähän muuttaisin mieleni marraskuusta? Joka vuosi uuden kalenterin hankkiessani tarkistan, joko se vihdoin olisi poistettu ja pantu tilalle vaikka kaksi elokuuta, mutta ei. Taas täällä möllötetään…

      Jaksamista rimpuilemiseen kylmässä!

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.