Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150

Helsingin kahviviikko herätti toiveen uudestaan

 

Tällä viikolla osuin kerrankin olemaan monena päivänä Helsingissä ja pääsin kiertelemään Helsingin kahviviikkoon osallistuneissa kahviloissa. Tässä heti linkit tapahtuman Facebook-sivulle ja Instagramiin.

Mistä tahansa mukana olevasta kahvilasta sai Disloyalty cardin. Aina eri paikasta sai polkuun tarran, ja viisi annosta ostettuaan kuudennessa kahvilassa saa ilmaisen kupillisen. Disloyalty card on voimassa lokakuun loppuun.

Tempaus oli minusta mukava tapa oppia kertelemään uusissa kahviloissa. Muutamaa kerkesin kokeilla ja totesin, että hiemoa löytää innostuneita ihmisiä.

Löytyisikö tätä tietä se täydellinen kahvi?

Vuosia sitten seikkailimme ystäväni ja kotkalaisen alkuasukasoppaani Serpan kanssa Helsingissä. Silloin alkoi olla pienpaahtimoita ja Juhlamokan luvatussa maassa muitakin kahvimakuja, ja yritimme löytää ystäväni kanssa elämyksiä.

Serpa on teenjuoja. Välillä hän juo kulauksen kahvia mutta sanoo, että olipa se mitä merkkiä hyvänsä, se on pahaa. Niinpä marssimme hycän elämän toivossa helsinkiläiseen kahvilaan ja esitimme ongelmamme.  Selvästikin annoimme maalaisen viakutelman, eikä sometiedusteluummekaan ollut reagoitu. Aikansa kun höpöttelimme, henkilökunta alkoi vähän sulaa, ja saimme paria laatua maistaaksemme.

Torstaina mutustin verigreippisalaattia ja jälkiruoaksi korvapuustikahvit La Torrefazionessa, kun joku tuli tuomaan uusia kahvipasseja. Hän pysähtyi kahvitauolleen viereiseen pöytään, ja kiittelin tapahtumasta. Tyytyväinen kymenlaaksolainen hehkutti olevansa kerrankin oikeaan aikaan kaupungissa.

Enkä tajunnut ottaa vanhaa kahvipulmaa puheeksi!

Ystäväni Serpa on nimittäin varma siitä, että jos joku innostunut ja asiantunteva barista hänet haastattelisi, saataisiin selville, millaista kahvia hänen sopisi kokeilla pitääkseen siitä.

Minä uskon, että sellainen olisi täysin mahdollista. Arveluni perustana on Anthony Cappellan kirjassa Ruokaa amore oleva tarina. Siinä kokkipoika ihastuu vaihto-opiskelijaan ja alkaa suunnitella annoksia, jotka hurmaisivat tämän. Ujo kokki saa hääriä keittiössä, kun taas hänen tarjoilijakämppiksensä valloittaa tytön muka omilla keitoksillaan. Kirja ei ainakjaan hillinnyt ikuista haluani syödä Italia…

Mutta tarinassa on se ajatus, että pitäisi tuntea se ihminen, maistaa häntä, ja valita sitten sopivat ainekset ja ateriakokonaisuus.

Laaditaanhan sitä menuita vaikka teatterinähtöksiin tai konsertteihin. Miksei voisi laatia yksilöllisesti?

Näinköhän joku kahviviikon toimissa mukana oleva ottaisi täydellisen kahvin löytämishaaveestamme kopin?

Yksilöllinen kahvitilaus Artisanissa

Vuorikadun Cafe Artisan oli minulle uusi tuttavuus mutta senoloinen, että jäisi helposti kantapaikaksi. Siellä ei tilatakaan pelkkää kahvia – eihän ravintolan tarjoilijallekaan sanota, että ruokaa, kiitos, vaan pitää tietää, kalaa, kanaa vai kasvitako sillä erää toivoisi.

Vastakysymys toiveeseeni suosittaa kahviviikon kahvia oli, juonko yleensä mustana vai maidon kanssa. Sanoin juovani mustana mutta voin käyttää maitoakin, ja niinpä sain suuren kupillisen päivän kahvia, ruandalaista, mustana. Pehmeää ja hyvää.  Ja tulin ymmärretyksi intoillessani, että afrikkalainen kahvi on ihanaa! Nyt voin kerttoa ruandalaiselle ystäväperheelleni, että olen maistanut heidän kotimaansa makuja.

Kukahan Serpalle osaisi suosittaa oikean kahvin?

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.