Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150
Yleinen

Ikävä New Yorkiin

lauantai, helmikuu 23, 2019

Olen ikävöinyt New Yorkia oikeastaan siitä lähtien kun sieltä edellisen (ja ensimmäisen) kerran palasin viime kesän lopulla. Voin rehellisesti sanoa rakastuneeni kaupunkiin heti ensimmäisenä aamuna jetlag-päissäni hotellista ulos kadulle astuessani. Ajatuksissani New York on aina ollut se täydellinen kevät- tai syyskohde, jossa ei ole liian kylmä eikä kuuma vaan juuri sopiva keli välikausitakissa kuljeskelulle. Viime kesän reissulla pääsin todistamaan jotain ihan muuta, nimittäin matkamme sijoittui keskelle super-helteitä. Helteistä ei kuitenkaan saa valittaa, ja tuon paahtavan viikon aikana sain hyvän yleiskuvan Nycistä ja roimasti inspiraatiota myös seuraaville reissuille. Seuraavaa matkaa New Yorkiin ei toistaiseksi ole tiedossa, mutta hahmottelin tähän suunnitelmaa sille täydelliselle kevät- tai syysreissulle jonka toivon kuitenkin pääseväni lähitulevaisuudessa toteuttamaan!

Haahuile ympäri Manhattania pilvenpiirtäjien lomassa take away -kahvi kädessä.

Tätä tuli tehtyä viime kerrallakin ahkerasti, mutta paljon parjaamani helle vei voimia melko tehokkaasti ja kävely muistutti välillä lähinnä varjoisesta kohdasta seuraavalle sinkoilemista. Haahuilu eli päämäärätön, rauhallinen käppäily ja ympäristön havainnointi on suosikkipuuhaani noin muutenkin, ja Manhattanin pilvenpiirtäjillä reunustetut kadut tarjoavat tälle täydellisen ympäristön. Jo ensimmäisellä kertaa minut yllätti se, kuinka Nycin kaltainen suurkaupunki pilvenpiirtäjineen voi tuntua niin kodikkaalta ja pahimpia turstinähtävyyksiä lukuunottamatta jopa seesteiseltä. Korkeiden rakennusten välissä puikkelehtiessa sitä tunsi olonsa jopa ihmeen rentoutuneeksi. Ja kahvi kädessä kaikki on tietysti tuplasti mukavampaa.

Nauti bageleita tuorejuustolla kulmakahviloissa.

Jostain syystä en ollut päässyt kunnolla bageleiden makuun ennen kuin viime kesänä matkasin niiden kotiseuduille. Saavuimme Pod 39 -hotellillemme Manhattanille keskellä yötä, ja aikaerosta johtuen heräsimme pirteinä kuin peipposet jo noin aamukuuden aikaan. Odottelimme malttamattomina hotellin aamiaisravintolan aukeamista, ja heti seitsemältä kun ovet avattiin ampaisimme nälkäisinä sisään. Hotellin aamiainen oli vaatimaton bagel tuorejuustolla ja kahvi, mutta voi taivas miten hyvältä se sillä hetkellä maistuikaan! Käsitykseni bageleista muuttui välittömästi tämän jälkeen. Ennen kuin pääsen taas bageleiden luvattuun maahan, täytyykin sopia ensihätään aamiaistreffit Fredan Brooklyn cafeen..

Tutustu tällä kertaa paremmin myös Brooklyniin.

Yövyimme viime kesänä puolet viikosta Brooklynissä, mutta Williamsburgia lukuunottamatta tämä osa New Yorkia jäi vielä melko tuntemattomaksi. Trendikkään hipahtava Williamsburg oli mielenkiintoinen alue, jonne vielä viime kesänä oltiin kovaa vauhtia avaamassa uusia ruokapaikkoja ja putiikkeja. Alue oli tuolloin jokseenkin sekava katutöistä johtuen, mutta jo keskeneräisenä kiinnostava ja uskon että Williamsburgista tulee vielä ihan suosikkini jahka se pääsee täyteen loistoonsa!

Vaikka Manhattanista kovasti pidänkin, on Brooklyn ihanaa vastapainoa rosoisuudellaan ja hipsterimäisyydellään. En edes osaa valita suosikkia näistä kahdesta eikä onneksi tarvitsekaan. Haluan ehdottomasti tutustua Brooklyniin muutenkin paremmin, ja olen varma että se tarjoaa valtavasti kiinnostavia alueita rentoon haahuiluun.

Ihana, rosoinen Williamsburg!

Vietä vaikka koko päivä MOMA:ssa (=The Museum of Modern Art).

MOMA:n väliin jääminen viime kerralla jäi oikeasti hieman harmittamaan. Tämän tyyppiset museot ovat todella mieleeni, ja jos aika antaisi myöden, viihtyisin ihmettelemässä varmasti vaikka koko päivän.

Fiilistele kaupunkia ilta-aikaan kattoterassilta.

Tämän toteuttamiseen meillä olisi ollut täydellinen mahdollisuus Pod-hotellissa yöpyessämme, sillä hotellista löytyi oikein viihtyisä ja suosittu kattoterassi jolle riitti porukkaa joka ilta jonoksi asti hotellin ulkopuoleltakin. Me kävimme tsekkaamassa kattoterassin päivä-aikaan, ja suunnittelimme kovasti suuntaavamme sinne toistamiseen illalla. Kuinka ollakaan olimme alkulomasta niin jetlagin kourissa että emme kertakaikkiaan jaksaneet valvoa illallisen jälkeen sen vertaa että olisimme kavunneet ylös. Sama taisi toistua peräti kahtena iltana. Oh well, ensi kertaan ehdottomasti!

Lenkkeile Central Parkissa.

Tämä on niin leffaklisee, mutta haluan ehdottomasti mennä Central Parkiin juoksemaan! Tarkennettakoon että nautin juoksemisesta muutenkin, ja jo ensimmäisellä vierailulla harmittelin etten tullut pakanneeksi lenkkikamoja mukaan. Central Park on niin iso ja eläväinen, että siellä juokseminen ei voi mitenkään käydä tylsäksi. Nuo puiden reunustamat tiet suorastaan kutsuvat vetämään lenkkarit jalkaan ja liihottamaan eteenpäin.

Testaa mahdollisimman paljon mielenkiintoisia ruokapaikkoja, ja ennen kaikkea tee pöytävaraukset ennakkoon!

Viime kesän Nycin reissulla tuli syötyä hyvin, mutta myös opittua kantapään kautta että tässä kaupungissa pöytävarauksia kannattaa tehdä. Ruoka on etenkin kaupunkireissuilla tärkeä asia, ja seuraavaa New Yorkin matkaa varten aion tutkia ravintolatarjontaa ennakkoon hieman huolellisemmin ja mahdollisesti tehdä pöytävaraukset kiinnostaviin paikkoihin hyvissä ajoin. Olen kirjoittanut New Yorkin ruokamuistoista täällä.

Visuaalista ja kulinaristista nautintoa Butcher’s Daughterilla.

Istuskele ja fiilistele musiikkia Jazz-klubilla.

Kun mietin musiikkia ja Nyciä, itselläni tulee mieleen rap ja jazz. Jazz-klubeja New Yorkissa on useita, ja haluan ehdottomasti seuraavalla visiitillä käydä istumassa iltaa jollain klubilla ja nauttia jazz-musiikista.

Kävele Manhattanin ja Brooklynin väli.

Eli ylitä joku Manhattanin ja Brooklynin yhdistävistä silloista, ikoninen Brooklyn bridge tai vähemmän hypetetty Williansburg bridge. Tämä jäi kesällä tekemättä, ja kuuluu ehdottomasti seuraavan reissun agendalle. Uskon että näkymät tuolla välillä ovat kävelyn arvoiset.

Tämän lähemmäs siltaa en viime reissulla päässyt.

Käy pelaamassa shakkia puistossa.

Törmäsimme Nycissä puistoihin, joissa ihmiset pelasivat shakkia ja muita lautapelejä puiden katveessa pelaamiselle varattujen pöytien äärellä. Kuinka tunnelmallista! Seuraavalla kerralla olisi mahtavaa vaikka oppia pelaamaan shakkia tällaisissa puitteissa.

Hengitä Nyciä ja katsele ympärillesi.

Manhattan on muutakin kuin pilvenpiirtäjiä. Etenkin saaren eteläisemmällä puoliskolla on paljon kiinnostavia alueita kuten West village ja Lower east side, joihin haluaisin tutustua vielä paremmin. Näillä alueilla on paljon kiinnostavia ravintoloita, kahvioita, pubeja ja putiikkeja, puhumattakaan katutaiteesta ja yleisesti rennosta atmosfääristä. Täydellistä haahuilupotentiaalia siis!

Vaikka tässä tuli listattua melkoisen monta aktiviteettia, kaikista parasta on kuitenkin vain katsella ympärilleen, pitää aistit valppaina ja elää hetkessä – hengittää tämän upean kaupungin tunnelmaa!

Lue aikaisemmat New York -postaukset täältä.

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply Ansku BCN sunnuntai, helmikuu 24, 2019 at 16:35

    Täällä toinen, joka kaipaa New Yorkiin! Facebook muistuttelee muutaman vuoden takaisesta talvimatkasta ja muistissa on vielä taannoinen kesämatka. Haluaisin nähdä myös NYC:in syksyn ja kevään… Mielellään pian!

    • Reply alohatravels tiistai, maaliskuu 12, 2019 at 14:50

      New York toimii kyllä varmasti ihan jokaisena vuodenaikana! Itsekin testaisin oikein mielelläni kaikki neljä 😉

  • Reply Minna /Honua Nui keskiviikko, helmikuu 27, 2019 at 04:37

    Aika paljon samoja fiiliksiä minullakin Nycistä. Aikuisiällä olen ollut siellä kaksi kertaa, mutta paljon olisi vielä nähtävää ja ennen kaikkea fiilisteltävää. Minustakin se on kaikessa omalaatuisuudessaan jotenkin kodikas. Ja bageleihin rakastuin minäkin juuri siellä.

    • Reply alohatravels tiistai, maaliskuu 12, 2019 at 14:51

      New York lukeutuu varmasti niihin paikkoihin joihin voi aina palata uudestaan koskaan kyllästymättä 🙂

  • Reply Jenna / Citylights & Sunsets keskiviikko, helmikuu 27, 2019 at 17:10

    Voi New York ❤️ Kävin siellä ekan kerran aikalailla tasan vuosi sitten ja ei ole mennyt kyllä päivääkään, kun ei olisi käynyt mielessä paluu Manhattanin sykkeeseen. Brooklynissä ei keretty käydä ollenkaan, seuraavalla reissulla täytyy tutustua siihen! Ja haluaisin niin nähdä Nykin keväällä/kesällä. Onhan se vain ajan kysymys, kun tuonne taas palaan.

    • Reply alohatravels tiistai, maaliskuu 12, 2019 at 14:52

      Samat fiilikset täällä<3

  • Reply Periaatteen Nainen perjantai, maaliskuu 1, 2019 at 22:07

    New York on viiden visiitin jälkeen yhä lempikaupunki, ja haaveissa olisi viettää siellä joskus kokonainen kuukausi, että saisi imeä itsensä täyteen niitä lempiasioita, ja jotain uusiakin – en ole koskaan poistunut Manhattanilta, ja se on vähän noloa 🙂

    • Reply alohatravels tiistai, maaliskuu 12, 2019 at 14:55

      Oi kuukausi Nycissä olisi kyllä mahtavaa! Ja onhan se Manhattan aika mieletön ja täynnä koettavaa, en yhään ihmettele jos et ole sieltä tullut poistuneeksi visiittien aikana 😉

  • Reply Katja lauantai, maaliskuu 2, 2019 at 16:12

    Olipas hauska idea postaukseen tälläinen ”to-do-lista” vaikkei varsinaista matkaa olekaan suunnitteilla (vielä!)
    Itse en ole yhtään tippaa kaupunki-ihminen, mutta kai New York on sellainen paikka että sekin pitää vielä kokea kun kuitenkin tiedän että tuolla puolella Atlanttia tulee vielä moneen kertaan reissattua.

    • Reply alohatravels tiistai, maaliskuu 12, 2019 at 14:55

      Kiitos! Suosittelen kyllä testaamaan, vaikka sitten jonkun rantakohteeseen suunnatun reissun yhteydessä 🙂

  • Reply Kohteena maailma / Rami sunnuntai, maaliskuu 3, 2019 at 11:26

    New York on lempikaupunkini ja sinne on ikävä koko ajan. Jos haluaisin asua ulkomailla, niin juuri New Yorkissa. Rakastan sen hektistä menoa, ruokakulttuuria, tapahtumia ja isoja viheralueita. Olen sieltä varannut hotellin ensi vuoden keväälle viikoksi, joten viimeistään silloin sinne. Ja joka reissulla toteutuu useat mainitsemasi asiat 🙂

    • Reply alohatravels tiistai, maaliskuu 12, 2019 at 14:57

      Oi ihanaa reissua! Hektinen ja kotoisa, siinä kaksi periaatteessa keskenään ristiriitaista adjektiivia mutta kuvaavat mielestäni hyvin Nyciä kumpikin 😀

  • Reply Mira keskiviikko, maaliskuu 13, 2019 at 15:46

    Kolme kertaa käyneenä, silti aina löytyy jotain uutta silti. Kun poistuu vielä siitä Manhattanilta niin vielä lisää. Aivan ykkösjuttu on kyllä speed boat (NY media boat) ajelu siinä hudsonilla,Ihan mut see😎

    • Reply alohatravels torstai, huhtikuu 4, 2019 at 16:46

      Oi tuo veneajelu täytyy kyllä joskus kokea! Aina kiehtovaa nähdä tutut paikat mereltä käsin 🙂

    Leave a Reply