Yleinen

Airbnb:n parhaat löydöt

lauantai, marraskuu 24, 2018

Majoituksella on minulle tärkeä rooli matkoilla. En vaadi majapaikaltani luksusta vaan ennemmin tiettyä tunnelmaa ja fiilistä. Harvemmin vietän koko lomaa samassa majoituksessa, vaan tykkään kierrellä ja nähdä eri paikkoja. Viikon lomalla Sisiliassa kerkesimme majoittua kolmessa eri paikassa, eikä tahti tuntunut lainkaan liian kovalta. Tutustuttuani ensi kertaa Airbnb:hen jokunen vuosi sitten, en sittemmin ole muita varauspalveluita juuri käyttänytkään. Mieluisten majapaikkojen etsiminen Airbnb:stä on koukuttavaa puuhaa, johon käytän mielelläni aikaa matkoja suunnitellessani. Rakastan sitä tunnetta, kun pitkällisen Airbnb-ninjailun tuloksena löydät sen täydellisen kohteen! Sittemmin on tullut yövyttyä niin perinteisissä kaupunkiasunnoissa asunnon omistajan henkilökohtaisten tavaroiden keskellä, kuin mitä persoonallisimmissa ratkaisuissa. Kokosin tähän jokusen Airbnb-suosikkini vuosien varrelta.

Rantabungalow Mauritiuksella

Bungalowin oma gekko oli harvinaisen seurallinen (ja kovaääninen) tapaus.

Mauritiuksen matkan majoituksen suhteen meillä oli tiukat kriteerit; oma mökki rannan tuntumasta. Tällaisen löytäminen paratiisisaarelta ei ollut ihmeellistä kyllä helppoa – tarjolla oli enimmäkseen persoonattomia kaupunkiasuntoja. Onneksi kuitenkin löysimme La case maman beach hutit (paremmat kuvat linkissä). Bungalowissa oli juuri se luonnonläheinen tunnelma jota haimme, joskin tämä oli melko ylellinen laatuaan (en missään nimessä valita, mutta vaatimattomampikin olisi meille kelvannut). Ikkunasta oli näkymä kauniin turkoosille merelle ja muutaman kymmenen metrin päässä avautui lähes autio valkoinen hiekkaranta. Täydellistä! Sisältä mökki oli tilava ja toimiva; jopa suihku ja vessa löytyi! Olen kirjoittanut kohteesta enemmän täällä.

Surffikämppä Portugalissa

Vuokraamamme minikoti oikealla, samaan kompleksiin kuuluva isompi talo vasemmalla.

Minitalo Portugalin ”surffikaupunki” Ericeirassa, St. Isidoron maalaiskylässä oli kerrassaan ihastuttava! Nämä kaksi kuvassa näkyvää rakennusta oli vastikään viimeisen päälle kunnostettu, mutta kunnioittivat silti kylän yleisilmettä; kaikki St. Isidoron rakennukset olivat näitä raikkaan valkoisia kivitaloja. Kuvassa oikealla näkyvä pikkukotimme oli todella toimiva ja kodikas. Varasimme sen alunperin pariksi yöksi, mutta viihdyimme niin hyvin että pidensimme aikaa muistaakseni viikkoon. Skootterin ansiosta kylästä hurautti vaivatta Ericeiran rannoille ja ravintoloiden ja kauppojen pariin. Alue kuhisee surffareita, ja minitalo olikin varustettu tämä huomioon ottaen muun muassa ulkosuihkulla. Ericeirasta olen kirjoittanut enempi täällä.

Kaupunkiasunto Tallinnassa

Tämä oli ensimmäinen kohde jonka varasin Airbnb:n kautta. Tunnelmallinen asunto aivan Tallinnan keskustan kupeessa, vanhan ihastuttavan puutalon ylimmässä kerroksessa vastasi melkolailla unelma-asuntoani. Kauniit kattoparrut ja asunnon valoisuus tekivät sen, ettei asunnosta tehnyt mieli poistua melkeinpä lainkaan. Kun sitten välillä kuitenkin malttoi poistua asunnosta, kaikki oli näppärästi kävelyetäisyyden päässä. Mielelläni vuokraan tämän asunnon myös jatkossa kun minilomalle Tallinnaan suuntaan.

Panorama-huoneisto Liparin vuoristossa

Tässä yksi upeimpia majoituksia joissa olen yöpynyt! Sisilian edustalla sijaitsevan Lipari-nimisen saaren vuoristosta löytyi tämä helmi. Omalta terassilta ja melkeinpä suoraan sängystä saattoi ihailla naapurisaaria ja upeaa panorama-maisemaa. Kauniisti sisustetusta huoneistosta en hoksannut ottaa yhtäkään kuvaa, mutta hyvät kuvat löytyvät kohteen Airbnb-sivulta täältä. Kuten kohdetta tarkemmin käsittelevässä postauksessa mainitsin (täällä), voisin ehdottomasti suositella tätä häämatkakohteeksi boheemille pariskunnalle, joka kaipaa omaa rauhaa ja raikasta ylellisyyttä. Paikan omistajan meille vuokraama auto helpotti liikkumistamme merkittävästi, mutta kävelymatkan päästä kulkee myös bussi joka mahdollistaa pääsyn palveluiden äärelle ja vaikkapa rannalle.

Telttamajoitus Montenegrossa

Tämä vaatimaton teltta Montenegron maaseudulla on ehdottomasti yksi ikimuistoisimpia majoituskokemuksia. OK Koral Biofarm -niminen kompleksi toimii leirintäalueena ja vuokraa myös tarvittaessa telttoja ja mahdollisuutta ”glampingiin”, eli luksustelttailuun (glamping-teltat pitävät sisällään muun muassa kunnon parisängyt ja sähkövalaistukset). Emme päässeet glampingiä testaamaan suuren kysynnän vuoksi, mutta kuvassa näkyvä pikkuteltta oli oikein täydellinen ratkaisu meille. Teltassa vietettyjen öiden aikana tuli koettua niin kaatosade ukkoskuuroineen kuin suden ulvonta. Olen kirjoittanut paikasta enemmän täällä. Omavaraisuuteen pyrkivä biofarm oli kaiken kaikkiaan ihastuttava kokemus!

Tunnelmallinen kaupunkiasunto Sisiliassa

Jos pitäisi valita kohde jossa valinnanvaraa puhuttelevien majoitusvaihtoehtojen suhteen on yltäkylläisesti, vastaus on ehdottomasti Sisilia. Tämä Cataniassa sijaitseva asunto aistii niin vahvasti aitoa sisilialaista tunnelmaa niin sisustuksen kuin sijaintinsakin puolesta, että annan anteeksi jopa lievän homeen hajun (yleistä tuolla päin), kovaäänisen jääkaapin hurinan, liikenteen öiset äänet kuin surkeat tyynytkin. En osaa kuvailla tunnetta joka minut valtasi, kun puolenyön aikoihin saavuimme taxilla majapaikan eteen, jonka isot aukinaiset kaksoisovet paljastivat valoisan ja tunnelmallisen asunnon kadulle, vastassa asunnon omistajan äiti joka lämpimästi otti meidät vastaan. Lisää kuvia asunnosta täällä.

Tämän listan laatiminen ei ollut helppoa, sillä olen usein todella fiiliksissä majapaikoistamme. Kirjoittelen myöhemmin vinkkipostauksen Airbnb-ninjailuun, mutta sillä välin haluan kuulla sinun parhaat majoituskokemuksesi!

You Might Also Like

26 Comments

  • Reply Anna | Muuttolintu sunnuntai, marraskuu 25, 2018 at 11:36

    Ihania paikkoja! Etenkin tuo Mauritiuksen rantamökki. Me käytetään vaihtelevasti Airbnb:tä tai hotellisivustoja, riippuen ihan kohteesta. Siinä missä Airbnb:n alkuaikoina sieltä sai ihan loistavilla hinnoilla huippukämppiä, nykyään sellaisten superlöytöjen tekeminen on paljon vaikeampaa. Ja joskus hotellisivuistoiltakin voi löytyä parempi hinta-laatusuhde, riippuu tosi paljon missä päin maailmaa menee.

    Täältä löytyy muutamia meidän kokemuksia majoittajana ja vuokralaisena: https://muuttolintu.com/airbnb-kokemuksia-vuokralaisena-ja-vuokraajana/

    Balilla ollaan tehty tuon kirjoittamisen jälkeen vielä lisää ihan huikeita Airbnb -löytöjä <3

    • Reply alohatravels sunnuntai, joulukuu 2, 2018 at 21:02

      Airbnb hehkutuksesta huolimatta hotelleita en ole minäkään täysin hylännyt. Esimerkiksi taannoisella Köpiksen reissulla halusimme päästä mahdollisimman helpolla ja päädyimme hostelliin. Myös New Yorkissa hotelli osoittautui paremmaksi ratkaisuksi.

  • Reply Sanna sunnuntai, marraskuu 25, 2018 at 12:23

    Täällä myös yksi Airbnb-fani! Itsekin katson aina ensiksi tämän vaihtoehdon, sillä näissä majoittuminen toimii tosi hyvin näin perheellisenä ?.

    • Reply alohatravels sunnuntai, joulukuu 2, 2018 at 20:58

      Airbnb on varmasti erityisen näppärä perheellisenä ruokailujen ja ihan yleisen hengailunkin kannalta 🙂

  • Reply espanjaan sunnuntai, marraskuu 25, 2018 at 13:01

    Oletpa löytänyt hienoja kohteita! Olen itse käyttänyt AirBnb:tä enemmän yhden – kahden yön majoittumiseen ollessani matkalla paikasta toiseen. Ihan vain nukkuakseni yön yli jossain mukavasti. Ja hyvin on toiminut tämäkin. Useimmiten olemme nukkuneet yömme majoittajan kanssa samassa huoneistossa ja samalla saaneet vähän paikallista väriä matkusteluun. Meidän kokemuksista voi lukea täältä: https://wpdev.rantapallo.fi/ailajajuha/airbnb-kokemuksia-matkan-varrelta/

    • Reply alohatravels sunnuntai, joulukuu 2, 2018 at 20:56

      Tuo on kyllä ehdottomasti plussaa joskus jakaa majoitus paikallisen kanssa! Erityisesti Mauritiuksella tätä tuli harrastettua paljon, ja juttutuokioiden kautta sai ihan eri tavalla käsityksen maasta ja elämästä siellä. Avartavaa ehdottomasti! Täytyypä käydä lukemassa kirjoituksesi aiheesta myös.

  • Reply Sateenmuru maanantai, marraskuu 26, 2018 at 15:09

    Hienoja ja erilaisia löytöjä! Tuo Liparin saari ja Sisila jäävät kyllä mieleen. Minun ensimmäinen yritys kirjoittaa majoittumisesta blogiin oli airnbn Walesissa – tarinaa tuli niin paljon, että juttu oli jaettava kolmeen osaan! Onneksi olen sittemmin hieman tiivistänyt ilmaisua. : )

    • Reply alohatravels sunnuntai, joulukuu 2, 2018 at 20:53

      Hahah, tiedän tuon tuskan! Välillä sitä on niin fiiliksissä majoituksesta, että siitä jaksaisi höpistä loputtomiin ja kuvailla jokaista yksityiskohtaa myöden. Onpa joku joskus myös instastoryn perusteella epäillyt, olenko poistunut majapaikasta loman aikana ollenkaan..

  • Reply Eeva / Eevagamunda-blogi tiistai, marraskuu 27, 2018 at 20:19

    Kivoja löytöjä! Etenkin nuo Sisilian kohteet näyttää kiinnostavilta. Oma suhtautumiseni Airbnb-asuntoihin on kaksijakoinen. Olen yöpynyt muutamassa helmessä, muun muassa erittäin edullisessa mutta kauniissa hippikodissa upeilla näkymillä Granadassa. Sitten kiinnostavasti sisustetusta kattohuoneistosta Madridissa heräsimme luteiden syöminä. Niitä kuhisi sängyissä! Siitä jäi pienet draumat. Olen toki senkin jälkeen yöpynyt Airbnb-asunnoissa, mutta tarkistanut aina sängyt, patjat ja nurkat tosi tarkkaan.

    • Reply alohatravels sunnuntai, joulukuu 2, 2018 at 20:46

      Sisiliassa kyllä iski pahempi valinnanvaikeus majoituksen suhteen kuin missään! Apua, luteilta on tähän asti onneksi vältytty *koputtaa puuta*.

  • Reply Heidi keskiviikko, marraskuu 28, 2018 at 09:39

    Ihania kohteita! Itsellä on onneksi ollut aina hyviä kokemuksia AirBnb:Stä. Tykkään konseptista paljon, mutta pyrimme ottamaan aina asunnon joka on oikeasti käytössä ei vuokrata vain turisteille. Ihanin on ehkä ollut Kööpenhaminassa kauniin omakotitalon alakerta, ihanat lautalattiat, isot huoneet ja ikkunat ja tunnelmallinen puutarha. Myös Saarenmaalla meillä oli paikallisen perheen kesämökki, ja ei oli parempaa voinut olla!

    • Reply alohatravels sunnuntai, joulukuu 2, 2018 at 20:42

      Oi kuulostavat ihanilta nuo mainitsemasi majoitukset!

  • Reply Anna | TÄMÄ MATKA torstai, marraskuu 29, 2018 at 08:16

    Airbnb on täysin vieras majoitusmuoto minulle. Tai siis ymmärrän kyllä, mistä siinä on kyse, mutta en ole sitä koskaan itse kokeillut. Muutaman kerran olen asuntoja sieltä vilkuillut, mutta sitten kuitenkin joku on saanut kallistumaan hotellin puolelle. Mukava nähdä, että sieltä löytyy tällaisia helmiä ja hyvin erilaisia mahdollisuuksia!

    • Reply alohatravels sunnuntai, joulukuu 2, 2018 at 10:18

      Suosittelen kyllä testaamaan, todella näppärä ja helppokäyttöinen palvelu 🙂 Mielestäni jopa hotellia simppelimpi, kun ei tarvitse huolehtia luottokorttivakuuksista sun muista hämäristä käytännöistä, kun kaikki maksetaan varauksen yhteydessä.

  • Reply Merja / Merjan matkassa torstai, marraskuu 29, 2018 at 20:20

    Kivoja majoituksia olet löytänyt. Omat kokemukset AirBnB:sta ovat kotoisasti Helsingistä. Silloinkin kaveri ehdotti sitä vaihtoehdoksi hotellille. Itse en olisi osannut tuota vaihtoehtoa edes miettiä. Mutta oli kiva kokemus ja miksei sitä voisi kokeilla ulkomaillakin. Hotelli vaan tuntuu helpommalta vaihtoehdolta 🙂

    • Reply alohatravels sunnuntai, joulukuu 2, 2018 at 10:16

      Hauska ajatus! Itse en ole Airbnb:tä kotimaassa harrastanut, mutta ehdottomasti voisin harkita sitä esim. vieraassa kaupungissa vierailun ajaksi tai esim. mökin vuokraamiseen!

  • Reply Heli/ Näkymiä vihreältä kukkulalta perjantai, marraskuu 30, 2018 at 15:22

    Minä tsekkaan nykyään myös Airbnb-kämpät kohteessa, etenkin jos ollaan menossa matkalle yhdessä jälkikasvun kanssa. Se on vaan niin paljon helpompaa! Karsin tosin aina pois kaikki huonemajoitukset ja muut yhdessä asumisen muodot 🙂 Mitään erityisiä helmiä ei vielä ole tullut vastaan, mutta varsin mukavia ja hotellitasoisia paikkoja kyllä, Tuo Liparin paikka pitää pistää ylös!

    • Reply alohatravels sunnuntai, joulukuu 2, 2018 at 10:15

      Isommalle porukalle Airbnb on kyllä ehdottomasti parempi ratkaisu! Ja Liparille lämmin suositus 🙂

  • Reply Periaatteen Nainen lauantai, joulukuu 1, 2018 at 10:47

    Jokaisen kohdalle teki mieli hihkua, onpa ihana! Mielettömiä löytöjä, todella persoonallisia paikkoja ja jokaiseen teki heti mieli mennä. Tehokasta mainosta! 🙂

    • Reply alohatravels sunnuntai, joulukuu 2, 2018 at 10:13

      Voi ihana kuulla! Olisikin pitänyt ennakkoon neuvotella Airbnb:n kanssa rahallisesta korvauksesta 😉 vitsi vitsi!

  • Reply Emilia lauantai, joulukuu 1, 2018 at 13:11

    Oho, tämä postaus muistutti että eipä ole taas pitkään aikaan tullut yövyttyä Airbnb-huoneistossa! Ihana tuo Liparin majoitus, vitsi harmittaa ettei Sisilian reissulla päästy käymään siellä! 🙁

    • Reply alohatravels sunnuntai, joulukuu 2, 2018 at 10:10

      Lipari oli kyllä ihana pikku saari, itse asiassa löysin sen sattumalta tutkiessani juurikin Airbnb:n tarjontaa Sisilian alueella ja tämä kyseinen villa herätti mielenkiinnon 🙂

  • Reply Lotta-Maaria / delfiininselassa sunnuntai, joulukuu 2, 2018 at 07:46

    Itse harrastan myös Airbnb:ta. Päihittää hotellitarjonnan 90%:ssa tapauksesta! Oma juttunsa on vielä pitkät reissut, joissa on kova hinku päästö tekemään itse ruoat ja pesemään pyykit 😄 Näyttipä tuo Lipari ihanalta! En olltu kuullutkaan, täytyy googlettaa lisää!

    • Reply alohatravels sunnuntai, joulukuu 2, 2018 at 10:01

      Olen samaa mieltä, itse RAKASTAN loihtia omat aamiaiset reissussa! Hotellissa ei onnistuisi 🙂 Olen ehkä myös sen verran erakkosielu että nautin Airbnb-majoitusten rauhasta, kun ei ole hotellihenkilökunta hengittämässä niskaan.. Liparia suosittelen kyllä lämpimästi! Ja ehdottomasti majoittumaan tuolla vuoristossa 🙂

  • Reply Rosa sunnuntai, joulukuu 2, 2018 at 08:04

    Upea tuo mökki Mauritiuksella. Me yövyimme siellä nimenomaan niissä persoonattomissa kaupunkiasunnoissa. Toki meille sattui pari ohan kiinnostavaakin yöpaikkaa, mutta tuo kuvaus sopi hyvin esimerkiksi Flic-en-Flacin majoitustarjontaan.

    • Reply alohatravels sunnuntai, joulukuu 2, 2018 at 09:56

      Tuo mökki oli kyllä huippu löytö! Toki siitä saikin sitten pulittaa hieman enemmän, mutta ilmeisesti yhtälö rantabungalow-budjettimatkailu-Mauritius ei toimi.

    Leave a Reply