Yleinen

Blogihaaste: 10 reissukuvaa + tarinat niiden takaa

lauantai, marraskuu 3, 2018

Törmäsin Veera Biancan blogissa tällaiseen hauskaan matkakuva-haasteeseen, ja mikäs sen mukavampaa kuin saada hyvä syy penkoa vanhoja reissukuvia ja samalla verestää ihania muistoja!

1. Kuva lentokoneen siivestä

Fuskataan heti alkuun, sillä tässähän ei tosiaan edes näy lentokoneen siipi. Olenko huono matkabloggaaja kun en ilmeisesti ole ikinä ottanut tehtävänannon mukaista kuvaa? Tämä kuva on kuitenkin otettu lentokoneen ikkunan läpi, ja tuo kaunis maisema on niinkin eksoottisesta paikasta kuin Tanska.

Kuva on muutaman vuoden takaiselta työmatkalta (Tanskaan), ja tarina ei ehkä ole kovin jännittävä, mutta omasta mielestäni näin jälkikäteen sitäkin hauskempi. Olin pari kuukautta aikaisemmin aloittanut uudessa työssä, ja raahauduin maanantai-aamuna työpaikalle edellispäiväisten Flow-festareiden jälkeisen väsymyksen ja hienoisen darran kera. Jossain vaiheessa tätä kohmeloista aamupäivää tuli puheeksi seuraavana päivänä kalenterissa lymyilevä palaveri. Olin pitänyt itsestäänselvänä, että tällainen pieni palaveri hoidettaisiin tänä päivänä Skypen välityksellä – väärin! Pienen paniikin hiipiessä niskaan tarkistin kalenterimerkinnästä palaverin sijainnin; Tanskan Odense. Odense sijaitsee parin tunnin ajomatkan päässä Kööpenhaminan lentokentästä, eli aamupalaveriin ehtiäkseni minun olisi oltava paikanpäällä jo edellisenä iltana – eli tänä iltana! Äkkiä soitto matkatoimistoon, joka onnistui buukkaamaan minulle lennot muutaman tunnin päähän ja hotellin. Luojan kiitos ehdin kurvata taxilla kodin kautta vaihtamaan poikaystävän paidan johonkin hieman business-henkisempään ja muutenkin napata tarvittavat tavarat mukaan. Äkkiä taxi kentälle ja ajoissa lennolle – HUH! Loppu hyvin kaikki hyvin, ja kerrottakoon, että tämän hässäkän jälkeen muistin aina tarkistaa palaverin sijainnin huolella hyvissä ajoin. Ja kerrottakoon myös, että normaalisti olen kyllä hyvinkin huolellinen ja säntillinen työntekijä.

2. Paras vahingossa onnistunut otos

Tämä kuva on Thaimaasta Koh Taon saarelta rantabaarista. Täysin vahingosta ei voida kuvan kohdalla puhua, sillä taustalla lienee valmistautuminen kuvanottoon; ”oota laitan lasit päähän”. Kuvanottaja on kuitenkin ollut skarppina, ja napsaissut kuvan juuri kun vieressä istuva kissa on nostanut etutassut syliini. Lopputuloksena on (omasta mielestäni) sympaattinen kuva, joka näyttää siltä kuin pohtisimme yhdessä kissaystäväni kanssa rantabaarin tiskillä, tilaisimmeko tänään lounaaksi rapuja vai kalaa. Mainittakoon myös, että me todentotta jaoimme ruoka-annoksen yhdessä (huom! emme samalta lautaselta kuitenkaan).

3. Luontokuva

Tämä kuva on Montenegrosta Virpazar nimisestä kylästä. Yövyimme pari yötä teltassa OK Koral nimisellä luomufarmilla, olen kirjoittanut tästä retkestä oman postauksen täällä. Yhtenä aamuna heräsimme lehmien kaulassa roikkuvien kellojen kilkutukseen, ja kömmittyäni ulos teltasta, huomasin vapaana käyskentelevän lehmälauman saapuneen laiduntamaan noin kymmenen metrin päähän teltastamme. Tuolla sitä tunsi olevansa lähellä luontoa, ja Montenegron upeat vuoristot ympärillä tekivät tästä maisemasta entistä vaikuttavamman.

4. Kuva, joka saa hyvälle tuulelle

Tämä kuva on surffileiriltä Portugalista, josta kertova postaus löytyy täältä. Hienoja surffikuvia katselleena sitä kuvittelee itsekin olevansa laudan päällä super-cool ja hehkeä. Todellisuus muistuttaa enemmän märkää koiraa. Joka tapauksessa tämä kuva on täysin tietämättäni otettu ja siitä voi aistia ilon ja riemun (minun ja surffiopettajan) seurauksena onnistuneesta laudalle noususta. Surffileiri oli mieletön kokemus ja pääsin toteuttamaan unelmani oppia surffaamaan. Tämän aikaansaama onnellisuus tihkuu tästä kuvasta.

5. Kuva matkaseurasta

Yleisin seuralainen mukana reissuissa on poikaystävä. Tässä kuvassa olemme ostaneet melonin Garda-järvellä ja matkalla hotellille syömään sitä. Pyöreä esine suorastaan vaatii päästä toimimaan pallona, ainakin jos olet mies. Meloninpuolikkaat syötyämme teimme niistä muistaakseni kypärät. Näin aikuismaista meninkiä täällä 🙂

6. Postikorttikuva

Tämä upea maisema on Liparin saarelta Sisilian lähistöltä, olen kirjoittanut Liparista täällä. Ajelimme vuokra-autolla vuoristoteitä saaren ympäri, ja sattumalta löysimme tämän näköalapaikan. Taustalla komeilevat kolme muuta tuliperäistä, samaan saariryhmään kuuluvaa saarta. Maiseman ihastelun ja kuvanoton jälkeen suuntasimme alas rantaan syömään täydellistä tonnikalapihviä ja taisinpa nauttia ihanan Aperol Sprizinkin.

7. Kuva yläilmoista

Tässä salakuvassa ollaan yli 2,5 kilometrin korkeudella maan pinnasta Etnalla, koko kertomus löytyy täältä. Kuvan on ottanut oppaamme Luigi, ja takanamme näkyvät muut seurueemme pariskunnat. Kuvaa ennen olemme kiivenneet jo tuolle vasemmalla yläkulmassa näkyvälle kraaterille, ja alastulomatkalla poikkesimme vielä tälle toiselle kraaterille. Retki oli todella hauska ja ainutlaatuinen, ja se välittyy tästä kuvasta.

8. Fiilistelykuva palmun alla

Tässä kuvassa köllötellään varjossa palmun alla Mauritiuksella. Parin päivän auringossa paistattelun jälkeen kaipasimme varjoa, ja se löytyi puun alta. Matkalukemisena minulla oli Cecilia Samartinin ihastuttava Kuubaan sijoittuva kirja Nora & Alicia. Aiheeseen liittyvä postaus löytyy täältä.

9. Hyvää huomenta -kuva

Jos lentokoneen siipi -kuvan löytäminen oli mahdottomuus, aamiaispöytäkuvia minulta löytyy ympäri maailmaa. Tykkään tehdä aamiaisen itse reissuilla, ja tämän kattauksen valmistimme ja nautimme Portugalin Cascain lähistöllä sijaitsevalla Airbnb-kämpällämme. Talon puutarhasta löytyi ihastuttavat puitteet aamiaishetkelle; viinirypäleköynnöksillä koristellun katoksen alta löytyi kaunis, portugalilaisista kaakeleista valmistettu pöytä. Seurana meillä oli host-pariskunnan kolme kissaa. Postaus täällä.

10. Lempikaupunkini

Tämä oli vaikea, sillä suoraansanottuna minulla ei ole suosikkikaupunkia. Valitsin tähän kuitenkin nyt New Yorkin. Kuvassa olemme aamukävelyllä Manhattanilla, ja olen pyytänyt poikaystävää ottamaan minusta kuvan. Tämä kuva on niin New York, vaikka aiheeseen liittyvät keltaiset taxit ja pilvenpiirtäjät ovatkin hieman vinksallaan. Aamukävelyllämme ei ollut sen kummempaa päämäärää, lähinnä olimme tappamassa aikaa ennen huoneenluovutusta. Muistan valinneeni googlemapsista määränpääksi summamutikassa Trump towerin ja sen edustalle myös päädyimme 😀

You Might Also Like

20 Comments

  • Reply Pinkkis sunnuntai, marraskuu 4, 2018 at 18:13

    Hauska haaste! Pitääpä jossain kohtaa kaivella josko itseltäkin löytyis kuvia osallistua tälläiseen.

    • Reply alohatravels sunnuntai, marraskuu 4, 2018 at 19:26

      Suosittelen! Tätä oli tosi kiva tehdä 🙂

  • Reply Sari /matkalla lähelle tai kauas sunnuntai, marraskuu 4, 2018 at 18:22

    Näille haasteille on olemassa jatkohaasteitakin. Itsellä tehtynä kolme. Näitä on kiva tehdä ja lukea. Tuo aamiaiskuva on ihan paras!

    • Reply alohatravels sunnuntai, marraskuu 4, 2018 at 19:28

      Hei siistiä, enpäs tiennytkään! Käynkin etsimässä ne blogistasi kiitos vinkistä 🙂 Tuossa aamiaishetkessä oli kyllä puitteet kohdillaan!

  • Reply Piyya sunnuntai, marraskuu 4, 2018 at 18:33

    Nää on niin hauskoja. Itselläkin tehtynä tämä mutta ne muut kaksi on vielä tekemättä !
    Ihania kuvia ja kivoja tarinoita niiden takana

    • Reply alohatravels sunnuntai, marraskuu 4, 2018 at 19:30

      Tämä oli kyllä tosi kiva haaste tehdä ja kiva lukea myös muiden tarinat kuvien takaa. Täytyykin käydä lukemassa sinun versiosi haasteesta 🙂 Ja ehdottomasti tehdä nuo muutkin osat!

  • Reply sailaway sunnuntai, marraskuu 4, 2018 at 19:48

    Olipa mukava lukea, hienoja kuvia ja hauskoja tarinoita ? täytyy tehdä joskus itsekin ?

    • Reply alohatravels maanantai, marraskuu 5, 2018 at 20:53

      Kiva kuulla, kiitos! Ja suosittelen tarttumaan haasteeseen, tätä oli tosi kiva tehdä 🙂

  • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi maanantai, marraskuu 5, 2018 at 09:10

    Vanhoja matkakuvia on niin mukava selata – ja samalla kasvattaa matkakuumetta! 😀 Tämä haaste ja sen jatko-osat ovat kyllä mukavia niin tehdä kuin lukeakin!

    • Reply alohatravels maanantai, marraskuu 5, 2018 at 20:54

      Sanopa muuta! Innostuksissani keräsin talteen liudan muitakin haasteita joihin törmäsin, itselleni ihan uudenlainen tapa luoda sisältöä blogiin 🙂

  • Reply Sateenmuru maanantai, marraskuu 5, 2018 at 09:30

    Ihana tunnelma kuvissa! Tällaiset kuvat ovat mielenkiintoisempia kuin täsmätuotetut poseerauskuvat. : ) Minäkin pidän ainakin pidemmillä reissuilla siitä, että aamulla voi tehdä aamiaisen ainakin välillä itse – nimimerkillä liikaa aamiaiscroissantteja on liikaa! ^_^

    • Reply alohatravels maanantai, marraskuu 5, 2018 at 20:57

      Ihana kuulla, kiitos! Poseerauskuvat eivät ole oikein oma juttu, ensinnäkään en osaa niissä esiintyä luontevasti ja toisekseen ne ovat noh, hieman tylsiä omaan makuun 🙂 Hahah, croissantit ovat kyllä herkullisia mutta joskus on ihan hyvää vastapainoa loihtia herkkupuuro 😉

  • Reply muuttolintu keskiviikko, marraskuu 7, 2018 at 17:05

    Ihania reissutunnelmia ja hauska haaste! Tykkäsin etenkin tuosta kissakuvasta, ihan näyttää siltä kuin miettisitte yhdessä lounasta 🙂

    • Reply alohatravels torstai, marraskuu 8, 2018 at 20:25

      Ihana kuulla, kiitos 🙂 Nuo trooppisten maiden kissat ovat lähes poikkeuksetta niin ihastuttavia tapauksia!

  • Reply Periaatteen Nainen lauantai, marraskuu 10, 2018 at 10:53

    Vau, hyvin toteutettu haaste, ja ihania kuvia! Tuli hyvä mieli sekä sun että aika söpön surffiopen puolesta kun pääsit laudalle! (Itse en ehtinyt seistä siellä niin kauaa, että olisi saatu kuvia…)

    • Reply alohatravels tiistai, marraskuu 13, 2018 at 22:03

      Voi kiitos, ihana kuulla 🙂 Kuvamateriaali oli melko vähissä, mutta onneksi sieltä tällaisen helmen onnistui löytämään 😀

  • Reply Anna-Katri / Adalmina's Adventures lauantai, marraskuu 10, 2018 at 23:10

    Hahha, tuo surffikuvastoori on muuten niin totta! Itsekin olen ajatellut aallon päällä viilettäessäni että oon niin cool surf babe mutta kuvan nähdessäni miettinyt et oonko toi muka mä. 😀 Mulla on usein noissa kuvissa vielä sellainen super keskittynyt ilme, ihan kuin vetäisin jossain olympialaisissa ja suunnittelisin murhaavani jonkun. 😀

    • Reply alohatravels tiistai, marraskuu 13, 2018 at 22:11

      Hahahah sanopa muuta, sitä tuntee itsensä suorastaan huijatuksi kuvat nähdessään 😀 Jotenkin sitä vaan kuvittelee viilettävänsä ammattilaisen elkein hiukset hulmuten tuolla matalikossa.. Toisaalta pidetään vaan tuo mielikuva vaikka todellisuus olisikin siitä kaukana, surffikokemus on varmasti parempi kun kuvittelee itsestään vähän liikoja 😉

  • Reply Outi / Maa Quzuu sunnuntai, marraskuu 11, 2018 at 12:22

    Hyvää huomenta kuvassa kiteytyy kyllä hyvin matkustamisen autuus, ainakin se mitä itse arvostan. Hyvä ruoka, kiireettömyys ja kotikeittiöstä poikkeava ympäristö 🙂

    • Reply alohatravels tiistai, marraskuu 13, 2018 at 22:12

      Amen! Nuo on ihan suosikkihetkiä reissuissa<3

    Vastaa käyttäjälle Sari /matkalla lähelle tai kauas Cancel Reply