Yleinen

Filippiinit osa 3 – privaattisaaria ja vesibungaloweja

perjantai, huhtikuu 6, 2018

Lue ensimmäinen osa Filippiinien matkasta täältä ja toinen täältä.

Jälleen olimme tilanteessa, jossa emme tienneet minne jatkaa seuraavaksi. Varmaa oli kuitenkin, että halusimme päästä kummajaispaikasta pois ja pian. Nettiyhteyksien äärelle emme olleet päässeet moneen päivään. Vaikka yleensä liputan pienen seikkailuhenkisyyden ja epämukavuusalueelle menemisen nimeen, tässä vaiheessa tuntui että tekisin mitä vain päästäksemme pikaisesti johonkin mukavaan paikkaan rentoutumaan. Saavuimme bussilla San Josen keskustaan ja pyysimme tricycle kuskia viemään meidät matkatoimistoon. Jostain syystä kuski ajoi torille, jossa oli jokin tapahtuma käynnissä ja paljon ihmisiä. Meidät saatettiin sisälle rakennukseen, jossa pääsimme tervehtimään ja kättelemään mieshenkilöä. Mies esitteli itsensä kaupungin pormestariksi. Olimme hieman hämmentyneitä tästä kunniasta, mutta tapaamisen jälkeen meidät opastettiin aivan kulman takana sijaitsevaan matkatoimistoon.

Matkatoimistossa meille esiteltiin eri vaihtoehtoja lähellä sijaitsevista hotelleista ja kohteista. Jostain esitteestä bongasimme kuvan Malediivit-tyyppisistä, vedessä kelluvista bungaloweista. Päätös oli tehty! Matkamme jatkuisi reilun tunnin venematkan päässä sijaitsevalle Grace Islandille. Seuraavaksi suuntasimme rantaan Grace Islandin toimistolle, jossa täyttelimme papereita ja meiltä kysyttiin muun muassa ruokatoiveistamme. Pian olimmekin jo katamaraanin kyydissä matkalla kohti näitä maagisia vesibungaloweja. Veneessä oli lisäksemme kymmenkunta ihmistä, ja pian meille selvisi heidän olevan resortin henkilökunta. Tästä hieman hämmentyneinä kysyimme, onko saarella muita vieraita, jos kerran henkilökunta on kanssamme veneessä. Kuulimme, että olisimme saaren ainoat vieraat.

Pian saavuimme saarelle, ja näky oli kuin elokuvasta; matalien rakennusten takaa kohosi vuori ja meressä kelluivat bungalowit, joihin kuljettiin pitkiä laitureita pitkin. Yksi bungaloweista oli meidän, loput tyhjillään. Meille selvisi, että heti lähtömme jälkeisenä päivänä saarelle saapuisi lähes 200 henkilön ryhmä vieraita. Ennen sitä saari olisi kokonaan meidän. Ajatus tuntui samaan aikaan uskomattomalta ja hieman karmivalta. Mieleen hiipi ajatus, että joku super-julkkis saattaisi hyvinkin maksaa saadakseen saaren itselleen, meille tämä mahdollisuus tarjoutui pyytämättä. Vaatimattomina omatoimimatkailijoina ajatus taas tuntui hieman kiusalliselta; yli kymmenhenkinen henkilöstö olisi töissä vain meitä kahta palvellakseen.

Meidän bungalow.

Ensimmäisenä päivänä lähdimme tutkimaan saarta. Kiipesimme portaita pitkin ylös vuorelle, ja matkan varrella puiden lomassa törmäsimme varsinaiseen eläinkatraaseen; erilaisia lintuja oli valtavasti, osa häkeissään ja osa vapaana käyskentelemässä. Parissa häkissä oli myös apinoita. Tästä tuli vähän surullinen olo; miksi eläimet oli teljetty häkkeihinsä ja miksi saarella ylipäänsä oli näitä lemmikkeinä pidettäviä eläimiä?

Jatkoimme matkaa ylöspäin, ja huipulla törmäsimme pieneen mökkiin. Meitä tuli tervehtimään Michael niminen mies koiransa kanssa. Michael kertoi, että toimi saaren vartijana pikku mökistään käsin. Ylhäältä hän pystyi tarkkailemaan horisonttia, ja havaitsemaan mahdolliset tunkeilijat. Kuulemma silloin tällöin saarelle on yrittänyt päästä epäilyttävää porukkaa, esimerkiksi merirosvoja. Michael kertoi meille myös, että muutamaa vuotta aiemmin vuonna 2013 taifuuni oli pyyhkäissyt saaren yli, ja heittänyt bungalowit kymmenien metrien päähän. Hän kertoi myös myrkyllisistä merisiileistä, joiden myrkyttömän kohdan syömisen uskotaan takaavan ikuista nuoruutta. Kuulemma japanilaiset ovat innokkaita kokeilemaan tätä ”lääkettä”, ja sen sanotaan myös olevan syy heidän nuorekkaaseen ulkonäköönsä.

Ensimmäisenä yönä bungalowissamme emme tainneet kumpikaan nukkua juuri lainkaan. Merellä tuntui tuulevan vimmatusti, tuuli ujelsi ja mökki heilui voimakkaasti. Kun kävimme ulkona tarkistamassa tilanteen, ei tuuli kuitenkaan ollut niin paha kuin miltä se sisällä tuntui (=lähes hirmumyrskyltä). Michaelin kertomukset taifuunista olivat kuitenkin niin tuoreessa muistissa, että mielikuvitus laukkasi tuhatta ja sataa. Seuraavana päivänä kysyimme, oliko tuuli ollut normaalia kovempi edellisenä yönä. Vastaukseksi saimme ympäripyöreän ”oli se aika kova”. Voin kertoa, että seuraava yö meni vain astetta rauhallisemmissa merkeissä 😀

Aamukahvi ”hyvin nukutun” yön jälkeen.

Seuraavana päivänä laiturilla köllötellessämme Michael ui luoksemme kädessään tikku jonka päässä pyydystämänsä merisiili. Laiturilla hän poisti piikit, halkaisi eläimen ja perkasi sen ammattilaisen elkein. Kun myrkyllinen osio oli poistettu, opasti hän meitä syömään jäljelle jääneen ”nuoruuden eliksiirin”. Itse meinasin jänistää tästä hommasta, mutta lopulta uskaltauduin maistamaan tätä suolaista ja limaista ”herkkua”. Kerran elämässä kokemus ehdottomasti!

”Ikuisen nuoruuden lähteellä”

Saarella oli todella tuulista, minkä vuoksi esimerkiksi vedessä pulikointi ei niin kovin houkutellut. Yritimme myös melomista kajakeilla, mutta kovan tuulen takia se ei tuntunut kovin turvalliselta. Tyydyimme siis lähinnä köllöttelemään laiturilla ja lukemaan kirjaa.

Koska saarella oli kuitenkin jonkun verran henkilökuntaa valmistelemassa ison ryhmän saapumista, ei ainoina vieraina oleminen suurimman osan ajasta tuntunut niin hirvittävän erikoiselta. Hassuimpia tilanteita olivat kuitenkin illalliset, jolloin meille oli katettu pieni pöytä keskelle valtavaa ruokasalia, pienen lavan eteen. Lavalla kolmihenkinen bändi soitti ja lauloi meille romanttisia klassikkokappaleita. Tämä oli todella liikuttavaa, vielä kun bändi esiintyi meille yhtä tunteella kuin jos kuulijana olisi ollut salin täydeltä ihmisiä eikä vain me kaksi. Todellinen kerran elämässä kokemus tämäkin!

Saaren syrjäinen sijainti aiheutti sen, että Internetistä ja puhelinkentästä ei ollut tietoakaan. Mielikuvitus alkoi jälleen laukkaamaan, kun tajusimme kaiken lisäksi ettei kukaan oikeastaan tiennyt sijaintiamme. Majoituksen varauksen yhteydessä meiltä ei otettu muita henkilötietoja ylös kuin poikaystäväni etunimi, joka sekin itse asiassa kirjoitettiin väärin 😀 Yritin lähettää äidilleni viestillä tiedon sijainnistamme – turhaan. Yritimme myös turhaan soitella mantereella sijaitsevaan matkatoimistoon suunnitellaksemme seuraavaa määränpäätämme. Lähdimme siis saarelta parin päivän jälkeen jälleen tietämättöminä minne seuraavaksi jatkaisimme.

Paluu mantereelle oli yhtä jännitysnäytelmää; merenkäynti oli hurjaa ja katamaraanillamme oli vaikeuksia päässä aallokossa eteenpäin. Vettä puski päälle ja veneen kuljettaja yritti parhaansa mukaan pitää katamaraanin pystyssä ja meidät kuivina. Jossain vaiheessa huomasimme ettemme olleet liikkuneet eteenpäin metriäkään puoleen tuntiin. Aallot olivat valtavia. Pakko myöntää, että pelotti. Kun viimein pääsimme rantaan, olin niin kiitollinen veneen kuljettajalle että hän oli saanut meidät vietyä ehjinä perille! Arvostus henkilökuntaa kohtaan nousi kyllä tämän ansiosta entisestään; raukat uhkaavat henkeään tuolla tavoin turistien takia päivittäin!

Vaikka nämä pari päivää Grace Islandilla pitivät sisällään monta jännitysmomenttia, oli kokemus kaikessa absurdiudessaan todella ainutlaatuinen ja piti sisällään monta asiaa joiden ansiosta tunsimme itsemme etuoikeutetuiksi. Tätä vierailua emme takuulla unohda ikinä!

Filippiinien matkakertomus jatkuu taas vielä yhdessä (ja viimeisessä) osassa 🙂

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply